Mainos

Taloyhtiön hallitus syytteeseen jäälohkarekuolemasta

Kerrostalon katolta pudonnut jäälohkare tappoi miehen Kuopiossa viime talvena.

Syyttäjä vaatii ehdollisia vankeustuomioita kolmelle kuopiolaisen asunto-osakeyhtiön hallituksen jäsenelle, koska yhtiön kerrostalon katolta pudonnut jäälohkare tappoi miehen Kuopiossa viime talvena.

Syyttäjän mukaan kyseessä oli kuolemantuottamus. Syytteessä ovat taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja ja kaksi jäsentä, joista toinen toimii myös isännöitsijänä. Asunto-osakeyhtiöllä oli huoltosopimus huoltoyhtiön kanssa, mutta sopimuksessa ei ollut mainintaa katon kunnossapidosta ja lumitöistä.

Vastaajat kiistivät syytteen. Heidän mukaansa kiinteistön huoltosopimus vastaa alan yleistä käytäntöä. Huoltofirman olisi pitänyt huolehtia katon lumitöistä ja laskuttaa niistä erikseen. Huoltofirman toimitusjohtajaa kuultiin esitutkinnassa rikoksesta epäiltynä, mutta häntä vastaan ei nostettu syytettä.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot