Mainos
Mainos

Talvivaaran alueella rikkivetyvuoto

Talvivaaran kaivoksen alueella on sattunut rikkivetyvuoto.

Päivystävän palomestarin Henri Mannisen mukaan vuotoa yritetään parhaillaan paikallistaa. Palomestari kertoo, että vuoto on sattunut joko kaivoksen rikkivetytehtaassa tai sen ulkopuolella.

Kaivoksessa oli vuodon sattuessa työntekijöitä, jotka ovat nyt suojatiloissa. Loukkaantumisia ei sattunut.   

Mannisen mukaan vuoto on alkuvaiheessa ollut iso, mutta tällä hetkellä näyttää, että pitoisuudet ovat pienentyneet. Vuodon suuruus selviää sitten, kun se saadaan paikallistettua.

Vuodosta kertoi ensin sanomalehti Kaleva.   

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme