Mainos
Mainos

Talvivaaran jätevesialtaan vuotokohta paikannettu

Talvivaaran kaivoksen jätevesialtaan vuotokohta on onnistuttu vihdoin paikantamaan. Tuotannon käynnistäminen kaivoksen metallitehtaalla saattaa kuitenkin viivästyä, sillä Kainuun Ely-keskus vaatii ensin selvitystä altaan käytön turvallisuudesta. Painetta lisää myös Säteilyturvakeskuksen (STUK) selvitys, jonka mukaan kaivokselta purkautuvassa vedessä on ennakoitua korkeampia uraanipitoisuuksia.

Kaivosaltaan vuotokohtaa alettiin tukkia pian sen jälkeen kun se päivällä löydettiin. Ely-keskuksen mukaan tilanne on edelleen kriittinen, sillä altaasta vuotaa yhä vettä noin 6000 kuutiota tunnissa. Pääosa vedestä valuu etelän suuntaan, jonka puoleiset varoaltaat ovat täyttymässä.

Tuotannon aloitus voi viivästyä

Kaivosyhtiö oli kaavaillut, että se käynnistää vielä tänään tuotannon sunnuntaina suljetulla kaivoksen metallitehtaalla. Ely-keskus kuitenkin vaatii, että vuotavan kipsisakka-altaan turvallisuus varmistetaan ennen tuotantoa. Yhtiön pitää toimittaa tekninen selvitys turvallisuudesta, ja Ely-keskus haluaa hyväksyä sen ennen tuotannon aloittamista.

STUK on ottanut valvontanäytteitä eilen ja tänään. Alustavien arvioiden mukaan veden uraanipitoisuus on jopa kaksisataakertainen normaaliin nähden. Ympäristön radioaktiivisuuden valvontaa tehostetaan.

(MTV3 - STT)

Katso Keimo Lehtiniemen juttu (Kymmenen uutiset 7.11.2012)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme