Mainos
Mainos

Talvivaaran kaivoksella tulipalo – rikkivetylaitoksella palaa

Talvivaaran kaivoksella Sotkamossa palaa rikkivetykehitin, kertoo päivystävä palomestari.

Palomestarin mukaan palo on kehittimen ulkopuolella, ja palo on saatu rajattua.

Kaivostoimintaa Talvivaarassa pyörittävän Terrafame Oy:n toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen täsmentää STT:lle, että kyseessä on pienimuotoinen rikkipalo rikkivetylaitoksen ulkopuolella.

Pelastuslaitoksen mukaan tehdasalueen tuulen alapuolinen alue on evakuoitu ja ihmisiä ei ole vaarassa. Tehdasalueella ja sen ulkopuolella mitataan, onko alueelle päässyt vaarallisia kaasuja. Myös Lukkaroisen mukaan palosta ei koidu henkilöstölle välitöntä vaaraa.

– Henkilöstö on evakuoitu vain vaara-alueelta, muilta osin toiminta on normaalia. Tehdaspalokunta ja Kainuun pelastuslaitos on paloa sammuttamassa, ja tilanne on hallinnassa.

Lukkaroinen ei osaa vielä sanoa, millaisia katkoksia palo aiheuttaa tuotannolle. Hänen mukaansa vaikutukset tiedetään muutaman tunnin päästä.

Kaivos käyttää rikkiä raaka-aineena rikkivetyyn, jota käytetään saostuskemikaalina metallien talteenotossa. Päivystävän palomestarin mukaan rikkivety on kaasuna räjähdysherkkä aine ja siksi vaarallinen.

Pelastuslaitos sai hälytyksen vaarallisen aineen onnettomuudesta Talvivaarantielle kello 10.44.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot