Mainos
Mainos

Tämä tutkimustulos yllättää harvat: Valtaosalle eläkkeelle jääminen mielekäs muutos

Valtaosa juuri vanhuuseläkkeelle jääneistä kokee voivansa hyvin ja olevansa terveitä, selviää Ilmarisen tekemästä kyselytutkimuksesta. Suurin osa vastaajista piti elämänlaatuaan hyvänä ja eläkkeelle siirtymistä mieluisena elämänmuutoksena.

Neljä viidestä vastaajasta arvioi, että he olisivat voineet jatkaa työelämässä fyysisen ja henkisen kuntonsa puolesta. Aiemmassa, vuonna 2012 tehdyssä vastaavassa tutkimuksessa 65 prosenttia vastaajista koki, että he olisivat voineet jatkaa töissä fyysisen kuntonsa puolesta ja reilut 70 prosenttia henkisen kuntonsa puolesta.

–  Kaiken kaikkiaan työelämästä vanhuuseläkkeelle siirtyy terveitä ja hyvinvoivia suomalaisia, joilla on edessään useita iloisia eläkevuosia. Tutkimuksemme perusteella voi myös arvioida, että eläkeuudistukseen sisältyvä eläkeiän nousu ei jaksamisen kannalta muodostu ongelmalliseksi. Eläkevuosien hyvinvoinnin perusta luodaan jo työvuosina, sanoo Ilmarisen ylilääkäri Seppo Kettunen.

Parhaiten voivat kaupungissa asuvat, perheelliset ja toimihenkilönä työskennelleet tuoreet eläkeläiset. Hieman keskiarvoa huonommin voivat esimerkiksi yksinäiset, työttömät, maaseudulla asuvat ja yrittäjänä työskennelleet.

Ilmarisen kyselytutkimukseen vastasi marras-joulukuussa 2017 yhteensä 776 juuri vanhuuseläkepäätöksen saanutta. Vastausprosentti kyselyyn oli 55 prosenttia. Vastaajien keski-ikä oli 63,5 vuotta.

Vartailun perusteella Tanskan eläkejärjestelmä on maailman paras.


Viime vuonna käsiteltiin MTV Uutisissa eläkeläisten pienituloisuutta.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme