Mainos
Mainos

Tampereella lievä vatsatautiepidemia

Useat työpaikkaravinoloissa ruokailleet ovat saaneet vatsaoireita Tampereella. Viranomaiset tutkivat elintarvikenäytteitä ja sitä, onko kylmäketju päässyt jossain vaiheessa katkeamaan.

Tamperetta vaivaa lievä vatsatautiepidemia. Viidessä työpaikkaravintolassa eri puolilla kaupunkia ruokailleista on sairastunut yhteensä noin 50 ihmistä. Oireina heillä on ollut vatsakipua, oksentelua ja ripulia.

Taudin aiheuttajaksi epäillään vihanneksista peräisin olevaa kaliki- tai norovirusta.

-Kuivuuden takia tuoreista vihanneksista on puutetta. Pintavesi on epäpuhtaampaa kuin sadevesi. Siksi tarjolla saattaa olla huonolaatuista tavaraa, ylilääkäri Tapio Jussila arvelee.

Ensimmäiset tartuntatapaukset havaittiin torstaina. Jussilan mukaan viruksesta ei voi syyttää mitään tiettyä raaka-aineiden toimittajaa.

Yksi viruksen kiusaama työpaikkaravintola sijaitsee virastotalossa, jossa työskentelevät kaupungin päättäjät. Viranomaiset tutkivat elintarvikenäytteitä ja sitä, onko kylmäketju päässyt jossain vaiheessa katkeamaan.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme