Mainos
Mainos

Tampereen teatterin sisällissota-näytelmässä katsojat teloitusten keskellä – "Viha luisuu käsistä"

Ammuttuja sisällissodan taistelijoita pitkin teatterin käytäviä, myös naisia. Katsojat rämpivät joukossa, sotilaat komentavat eteenpäin. Tämä on kokemuksellista teatteria, jossa yleisö on näytelmän joukossa. Ei ihan herkimmille. Tampereen teatteri on tehnyt rajun näytelmän punaisen kaupungin kuolinkouristuksista keväällä 1918.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Anna-Elina Lyytikäinen puhuu ”immersiivisestä” teatterista. Näyttelijä Esa Latva-Äijö naurahtaa, että ”piti ihan googlata, että mitä tämä immersiivisyys on”.

– Se on kokemuksellista teatteria, jossa ideana on upottaa katsojat näytelmän todellisuuteen. Olen hyvin iloinen, että meillä oli rohkeutta lähteä tähän kokeiluun, myhäilee ohjaaja Lyytikäinen.

Pelkoa ja kuolemaa pitkin käytäviä

Hän on myös käsikirjoittanut Teatteri taistelussa-näytelmän, asiantuntija-apuna historioitsija Tuomas Hoppu. Näytelmässä ei ole päähenkilöitä eikä sankareita. Ainoa ”päähenkilö” on rakennus. Tampereen teatteri oli punaisten tukikohta aina katkeraan loppuun saakka. Punainen Tampere antautui 6. huhtikuuta 1918.

Teatterissa käytiin viimeisinä päivinä rajuja taisteluita. Valkoiset murtautuivat sisään ja punaiset pistivät hanttiin. Veljet ja sisaret tappoivat toisiaan pitkin teatterin käytäviä. Kun tällaisesta tehdään näytelmä, sitä pitää myös esittää teatterin käytävillä. Mikä muu voisi olla metodi kuin kokemuksellisuus ja osallistuminen?

Itse en ole koskaan istunut näytelmässä samalla sängyllä, johon punainen konekiväärimies kaatuu nukkumaan vuorokausien valvomisen jäljiltä. Lopuksi katsojat marssitetaan lavalle, jossa valkoinen upseeri etsii joukostamme ”ryssiä”.

"Sanokaa yks kaks!" Punaisia johtanut todellinen historian henkilö, venäläisupseeri Georgi Bulatsel ei osaa ja teloitus tapahtuu sen tien. Oli kuulemma Mannerheimin käsky. Roolissa on vieraileva näyttelijä Ville Haapasalo.

Historiaa pitää näyttää, vaikka äärirajoilla 

– Olen ylpeänä mukana tässä projektissa. Ei tarvinnut kauaa miettiä, vaikka ei minulla ollut mitään käsitystä, miten tällainen voi onnistua, kertoo Haapasalo.

– Haluan olla kertomassa, mitä on tapahtunut. Että asioista puhuttaisiin, että ne näytettäisiin. Ettei tämä historia enää koskaan toistuisi.

– Kuka oli oikeassa ja kuka oli väärässä? Sitä ei enää pidä kysyä. Siinä sodassa ei ollut voittajia eikä häviäjiä. Kaikki hävisivät, julistaa silminnähden innostunut Haapasalo.

– Tämä on Tampereen teatterilta kulttuuriteko!

Tv-draamoista tuttu Esa Latva-Äijö on kaksoisroolissa, molemmin puolin. Hän esittää punapäällikkö Eino Rahjaa sekä pohjalaista sotilasta, joka hoitaa puhdistuksia. Sota oli lopussa surkeaa kaaosta ja se välittyy näytelmässä.

– Hyvä jos näyttää kaaokselta, mutta tämä on tarkkaan harjoiteltua, jo turvallisuussyistä. Kyllähän tässä äärirajoilla liikutaan. Sota herättää ihmisissä monenlaisia tunteita, varmaankin tässä esityksessä myös katsojat ovat äärirajoilla, pohtii Latva-Äijö.

– Olenpa nyt oppinut, mitä se immersiivisyys on.

Tutkielma myös ihmismielestä, vihasta

Anna-Elina Lyytikäinen on kirjoittanut näytelmän faktojen pohjalle, mutta "museokierrosta ei tehdä". Teos on myös tutkielma vihasta.

– Tämä voi havahduttaa ihmistä miettimään, mitä tapahtuu, kun viha luisuu käsistä ja kasvaa järjettömiin mittasuhteisiin, miettii ohjaaja.

Lyytikäistä sparrannut historioitsija Tuomas Hoppu on Suomen johtavia sisällissotatutkijoita.

– Taiteen ei tietenkään tarvitse olla tiukkaa faktaa ja historian luentoa, mutta silti toivon, että ei mentäisi aivan mielikuvituksen puolelle. Tampereen teatterin näytelmässä on muutamia fiktiivisiä henkilöitä, mutta tämä noudattaa oikeaa historian kuvausta: punaisten kiirastuli ja teatterin veriset vaiheet.

Tuomas Hoppu naurahtaa, että hän voi näin sanoa, koska ei ole vastuussa lopputuloksesta. Hän tekee tiedettä, teatteri on taidetta.

Tampereella sisällissota-viikot

Taiteen sisällisota-viikot pääsevät vauhtiin Tampereella. Taistelu teatterista-näytelmän lisäksi tällä viikolla Työväenteatterissa saa ensi-iltansa Tytöt, musikaali punakaartiin liittyvistä nuorista naisista.

Helmikuun 16. tulee ensi-iltaan niin ikään tositapahtumaan pohjautuva ooppera Veljeni vartija.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme