Mainos
Mainos

Tästä alkaa työelämän vallankumous

Saku Tuominen – Pekka Pohjakallio: Työkirja – työelämän vallankumouksen perusteet

(WSOY)

Saku Tuominen ja Pekka Pohjakallio ovat tarttuneet järkälemäiseen urakkaan, suomalaiseen työelämään. Miksi ihmiset väsyvät, eivät tunne motivaatiota eivätkä työniloa suomalaisilla työpaikoilla, joissa ruumillisen työn sijaan tehdään ajatustyötä? Näitä ongelmia kirja kartoittaa ja pyrkii etsimään niihin ratkaisuja.

Kirja on syntynyt osana World Design Capital hanketta. Ensimmäisenä yrityksenä siihen lähti mukaan IBM ja sen jälkeen joukko muita. Kirja ei ole siis pelkkä kirjoituspöytäharjoitelma vaan perustuu käytäntöjen havainnointiin ja työntekijöiden haastatteluihin.

Keskeisenä työvälineenä on 925-timantti. Käsite kaikessa yksinkertaisuudessaan tarkoittaa yhdeksäsästä viiteen työtä. Olisin ehkä luonut sille, samoin kuin kirjan muillekin käsitteille, suomalaiset napakat nimet!

Etsiessään modernin työelämän pulmia tekijät törmäävät asioihin, jotka ovat tuttuja työelämästä. Sähköpostia tulee liikaa. Sen vastaanottajalistoja ei mietitä. Sen sisältöjä ei mietitä. On yleistä, että erityisesti esimies- tai johtavassa asemassa olevilla on satoja avaamattomia sähköpostiviestejä. Eikä niistä välitetä!

Toinen tuttu ja tosi asia on palaverien paljous. Sähköiset kalenterit mahdollistavat helpon kokoonkutsumisen eikä ole yhtä helppoa ja korrektia sähköistä tapaa kysyä, mistä oikein on kysymys, pitääkö minunkin tulla paikalle?

Tekijät neuvovat tarttumaan sähköpostia niskasta! Jokaisen yrityksen tai suurissa yritykissä osaston kannattaa sopia sähköpostikäytänteistä, kuten että cc:ksi merkityn henkilön ei tarvitse koskaan reagoida postiin mitenkään tai että posti ei saa olla viittä lausetta pitdempi. Ensimmäinen ja tärkein oppi on, että vähentää itse postien lähettämistä ja hoitaa asiat muilla keinoin. Tekijät kertovat esimerkiksi IBM:n tunnetusta ja suositusta työntekijästä, joka lähettää kolme sähköpostia päivässä!

Johtamis- ja esimiestaitojen jankkaamisen sijaan Työkirja tekee meistä kaikista oman työmme sankareita. Ajatustyön tekijä on joka tapauksessa itsenäinen toimija. Siksi meillä itsellämme on oikeus ottaa vastuuta omasta työstämme.

Työkirjan alaviitteessä toivotetaan alkaneeksi työelämän vallankumous. Hyvä! Antaa mennä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme