Mainos
Mainos

MTV Uutiset listasi: Tässä ovat kymmenen luetuinta uutisjuttua vuonna 2016

Mitkä aiheet kiinnostivat eniten vuonna 2016 lukijoitamme? Yleisesti voidaan sanoa, että kymmenen kärjessä olevat jutut ovat kaikki joko kotimaa- tai rikoskategoriassa olevia.

Ylivoimaisesti eniten luettiin kuitenkin maaliskuussa julkaistua juttua, jonka otsikko oli: Testaa: Minkä ikäisiä kaimasi keskimäärin ovat? Eri ikäluokkien nimitrendit näkyvät selvästi.

Kyseinen juttu levisi laajalti sosiaalisessa mediassa ja pysyi siksi luetuimpien juttujen joukossa useita viikkoja.

Jutun on kirjoittanut MTV Uutisten toimittaja Ville Eklund.

Ville, miltä nyt tuntuu?

– Onhan se kiva, että oman työn tulokset kiinnostavat lukijoita. Ei näitä juttuja ihan vain kavereille kirjoiteta. Mutta täytyy muistaa, että tämäkin juttu on yhteistyön tulos, hyväntuulinen Eklund kuittaa.

Toiseksi luetuin uutinen koski ajankohtaista uutistilannetta viime lokakuussa. Tuolloin moottoripyöräpoliisi ampui valtatie neljällä Orimattilassa tilanteessa, jossa noin 30-vuotias mies oli puukottamassa naista hengiltä. 

Pronssipaikkaa kuluneen vuoden luetuimpien uutisjuttujen top 10 -tilastossa pitää meteorologi Miina Mannisen kamerayllätysMMTV

Manninen oli valmistautumassa omaan lähetykseensä rennosti "verryttelemällä", kun kamera yhtäkkiä siirtyi häneen. 

Katso alta MTV Uutisten luetuimmat jutut vuodelta 2016.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot