Mainos

Tattimestaruus meni Joensuuhun

Joensuulainen Roberto Aartolampi on ensimmäinen tatin keruun maailmanmestari. Kisan tattisaalis oli varsin vaatimaton ja voittajan koppaankin kertyi vain yli 300 grammaa sieniä. Voittomarginaali seuraavaan oli kuitenkin peräti kaksi tattia.

Voittaja onnitteli kisan jälkeen itseään siitä, ettei ollut antanut periksi.

- Löysin ensimmäisen tatin puolen tunnin päästä lähdöstä. Huomasin, että kisassa oli edettävä hissukseen. Kiireessä olisin juossut tattien ohi.

Aartolampi kerää sieniä oman tarpeen lisäksi myyntiin. Sienikoriin kelpaavat myös kangassienet ja haaparouskut.

Kisan hopeasijalle ylti venäläinen Anatoli Rigonen 174 gramman saaliilla. Kolmannen sijan vei kiihtelysvaaralainen Jorma Kontiainen.

Kilpailu oli osa Kiihtelysvaaran Tattikarnevaaleja. Maailmanmestaruutta tavoitteli 63 kilpailijaa

(MTV3-STT).

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot