Mainos
Mainos

Tavaroiden ja nesteiden viemistä lennoille rajoitetaan

Marraskuun alun jälkeen matkustamoon vietävien nestepakkausten on mahduttava enintään yhden litran kokoiseen suljettavaan ja läpinäkyvään muovipussiin.

Lentokoneen matkustamoon vietävien käsimatkatavaroiden kokoa rajoitetaan koko EU:n alueella. Uudet laukkumääräykset astuvat EU-komission mukaan voimaan arviolta puolen vuoden kuluttua, mutta nesteiden kuljettaminen käsimatkatavaroissa vaikeutuu jo marraskuun alussa.

Tiukennusten taustalla on elokuussa Lontoossa paljastunut suunnitelma, jossa terroristit aikoivat räjäyttää lentokoneita nesteistä rakennetuilla pommeilla.

- Uusi määräys tukkii aukon puolustuksessamme, sanoi EU:n liikennekomissaari Jacques Barrot tänään.

Vastaisuudessa suurin sallittu käsimatkatavaralaukun ulkomitta on 136 senttimetriä (56 cm + 45 cm + 25 cm), mutta esimerkiksi Finnairin lennoilla sallittu laukkukoko on jo nyt tätä pienempi.

Marraskuun alun jälkeen matkustamoon vietävien nestepakkausten on mahduttava enintään yhden litran kokoiseen suljettavaan ja läpinäkyvään muovipussiin. Yksittäisiä yli yhden desilitran kokoisia pakkauksia kuten vesipulloja ei sallita ollenkaan. Uudet säännökset eivät koske nestepakkauksia, jotka on ostettu turvatarkastuksen jälkeen.

Nestemäisiksi aineiksi lasketaan muun muassa hammastahna, hajuvesi sekä erilaiset vaahdot ja voiteet. Yhdysvaltoihin ja Britanniaan suuntautuvilla lennoilla on jo nyt voimassa tiukemmat määräykset.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme