Mainos
Mainos

Tavastialla juhlitaan tappiosta huolimatta - Finlandia-talo repesi

Tavastialla Pekka Haaviston (vihr.)valvojaisissa riemu repesi kattoon, kun yli miljoona ääntä saanut Haavisto ilmestyi juhlivien kannattajiensa eteen. Finlandia-talolla juhlitaan Suomen seuraavaa presidenttiä Sauli Niinistöä (kok).

Tavastialla illan sana oli "miljoona", huudettuna ja kovaa.

Haavisto juhli kuin voittaja tappiosta huolimatta.

- Mieletön fiilis, että sain miljoona ihmistä liikkeelle, hän sanoi puheessaan.

Haavisto myös kehui puolisoaan sanomalla, että Antonio Floresista on kasvanut raskaan kampanjan aikana hieno ihminen. Välillä jopa suositumpi kuin Haavisto itse.

Tavastian humusta molemmilla kierroksilla raportoinut toimittaja Raisa Pöllänen kertoo, että verrattuna ensimmäisen kierrokseen tunnelma valvojaisissa oli nyt rauhallisempi.

- Haaviston tappiosta huolimatta täällä ei ole näkynyt yhtään nyrpeää nenää tai alaspäin kääntynyttä suuta, Pöllänen kertoo.

Kukaan ei vaikuta surulliselta eikä pettyneeltä. Kannattajat täällä uskovat, että politiikan kentällä ajatusmaailma on nyt muuttunut. Vaalit eivät olleet turhat.

Finlandia-talo repesi

Niinistön vaalivaljojaisissa Finlandia-talolla riemu repesi kattoon, kun tuleva presidentti astui sisään. Niinistö käveli omiensa joukkoon erittäin tarkasti turvamiesten ympäröimänä.

Niinistön pitäessä puhettaan hänen puolisonsa Jenni Haukio kyynelehti avoimesti lavalla. Tuleva presidenttipari myös vaihtoi suudelman.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme