Mainos

Hallitus investoi 1,5 miljardia – Sote-uudistuksen tietojärjestelmät valmiina vasta ensi vuosikymmenellä

Sote-uudistukseen liittyvä tietojärjestelmien uudistaminen on valmis kokonaisuudessaan vasta ensi vuosikymmenen puolella.

Sote-palvelujen valinnanvapauden on määrä tulla voimaan vuonna 2019, ja tähän vaiheeseen lähdetään nykyisten tietojärjestelmien pohjalta.

– Täytyy aloittaa nykyjärjestelmiä hyödyntämällä, jolloin se asiointi ei ole ihan niin sujuvaa kenenkään kannalta, sanoo alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti.

Myöhemmässä vaiheessa tarkoituksena on, että listautuminen asiakkaaksi ja palveluntarjoajien vertailu onnistuu samalla sivustolla, jolla omia potilastietoja voi katsella ja hallinnoida. Pöystin mukaan tähän vaiheeseen päästään vuosina 2021-22.

Tarkoituksena on laajentaa nykyistä Omakanta-palvelua, jossa omia potilastietoja voi jo nyt katsoa. Esimerkiksi lääkäri kirjaa tiedot Omakantaan omasta järjestelmästään ja potilas voi katsoa niitä netissä kirjautumalla Omakantaan.

"Vuonna 2019 vielä siirrellään papereita"

Tietojärjestelmien uusiminen on kokonaisuudessaan valtava urakka, jossa vanhoja, paljolti 80-luvulla koodattuja järjestelmiä uusitaan ja rakennetaan ratkaisuja, joilla tiedot saadaan liikkumaan järjestelmästä toiseen.

Tietojärjestelmätieteen professori Reima Suomi pitää aikataulua tiukkana.

– Vuonna 2019 vielä varmasti siirrellään monin paikoin papereita organisaatiosta toiseen.

Hänen mukaansa asiat on sinänsä kyllä mahdollista saada kuntoon, jos halukkuutta on.

– Verottajan tietojärjestelmät ovat hyvä esimerkki: me saamme nykyään veroehdotuksen kotiin, eikä mitään tarvitse tehdä, Suomi vertaa.

Hallitus on varautunut investoimaan kokonaisuuteen lähivuosina 1,5 miljardia. Professori muistuttaa, että lopullista hintaa on vaikea arvioida - itse järjestelmän hintalappu on vain pieni osa kustannuksista. Uusi tietojärjestelmä tarkoittaa aina toimintatapojen järkeistämistä, ja sillä on loppusummaan iso merkitys.

– Se voi olla miljardi tai 10 miljardia, erittäin vaikea sanoa.

"Tämä olisi ihan mielenkiintoista, jos tilanne ei olisi todellinen"

Maakunnissa uudistamisen kova tahti herättää huolta.

– Se on todella iso haaste. Kun meillä on 20-30 vuoden aikana otettu käyttöön tietojärjestelmiä aika pirstaleisesti, niin siitä aiheutuva ongelma ei nopealla aikataululla ole ratkaistavissa, sanoo Lapin sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela.

Hänen mielestään valinnanvapaus on tulossa käyttöön hallitsemattomalla ja harkitsemattomalla aikataululla.

– Tämä olisi sinänsä ihan mielenkiintoista, jos tämä ei olisi ihan todellinen tilanne. Mutta kun tässä tehdään ratkaisuja oikeiden ihmisten oikeilla palveluilla ilman, että on kunnolla kokeiltu ja haettu kokemuksia, Jokela kritisoi.  

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot