Mainos
Mainos

Téa Obreht: Tiikerin vaimo

Arvio: Päivi Lipponen

(WSOY) Suomentaja Irmeli Ruuska

Téa Obreht on nuorin kirjailija, joka on saanut arvostetun amerikkalaisen Orange -palkinnon. Eikä ihme, teos ”Tiikerin vaimo” on kerrassaan vaikuttava. Obreht luo menneen maailman, ihmisten elämänkaaret ja tuo kaiken nykyaikaan. Tästä lumouksesta kiitos kuuluu myös teoksen suomentaneelle Irmeli Ruuskalle.

”Tiikerin vaimo” on päällisin puolin tarina isoisästä ja läheisestä lapsenlapsesta. Se sijoittuu Länsi-Balkanin alueelle ja 1900-luvulle. Lääkäriksi valmistunut Natalia lähtee selvittämään isoisänsä elämää ja tämän viimeisten hetkien mysteeriä. Samalla hän harjoittaa ammattiaan syrjäisellä vuoristoalueella. Juoni siis polveilee menneisyydessä ja nykyisyydessä piirtäen kuvaa Balkanin alueen historiasta.

Teos kertoo huhuista, myyteistä, miten ne saavat elinvoimansa ja kuinka onnettomia ovat seuraukset. Lähtökohta on sulkeutunut, tiivis yhteisö. Vastoinkäymisten ja pahan syy löytyy tiiviin yhteisön ulkopuolelta. Jälleen uusi versio syntipukin tarinasta.

Selvittäessään isoisän elämää, Natalia seurustelee isoisänsä tavoin kuolemattoman miehen kanssa ja kuulee tarinoita traagisista ihmiskohtaloista. Niissä elämä on pettänyt odotukset. Sattuma tuhonnut unelmat. Yksi sellainen on Lukan tarina. Muusikon urasta haaveillut Luka kosii suurta rakkauttaan, mutta joutuukin huijatuksi avioon kuuromykän lapsen kanssa. Häpäistynä hän asettuu kotikyläänsä nuorikkonsa kanssa ja alistuu isänsä ammattiin teurastajaksi. Raivo purkautuu nuoreen lapsivaimoon ankarina pahoinpitelyinä. Kun Luka katoaa, otaksutaan, että nuori vaimo on murhannut hänet. Hän on kyläläisten mielestä ystävystynyt vuorella lymyilevän tiikerin kanssa, ryhtynyt tiikerin vaimoksi ja vatsassa kasvavan lapsenkin arvellaan olevan tiikerin pentu.

Hyvin erilaisista kansallisista osista koottu Jugoslavia hajoaa sodan seurauksena. Entisen valtion osilla ei ollut enää samoja ominaisuuksia, jotka niillä oli ollut aiemmin osana kokonaisuutta. Kirjailijat, tiedemiehet, historia oli jaettava uudestaan. Isoisä on tavallaan kehityksen symboli. Hän ei ollut vain osa kokonaisuutta, vaan sen luomus.

”Kun taisteluja käydään sotkujen selvittämiseksi, on vain viha ja siitä elävien ja sillä tunnollisesti ruokittujen jälkipolvien pitkä, hidas marssi. Silloin taistelu on loputonta ja puhkeaa yhä uudestaan aaltoina, mutta säilyttää aina kykynsä yllättää ne, jotka toivovat sen olevan ohi.”

Löytävätkö Balkanin kansat Euroopan Unionista uuden kokonaisuuden, johon samaistumalla voivat jättää keskinäiset kaunansa menneisyyteen?

Kirjoittaja on kansanedustaja (SDP) ja Helsingin kaupunginvaltuutettu

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme