Mainos
Mainos

Tehy aloitti yhteistyökeräyksen

Tehy järjestää kehitysyhteistyökeräyksen, jolla kohennetaan Brasilian, Bosnia-Hertsegovinan, Liettuan ja Venäjän Karjalan terveydenhuoltoa sekä alan ammattilaisten koulutusta ja työoloja. "Kehitys liikuttaa. Terveydeksi." -kampanja avattiin tehyläisten valtakunnallisilla kevätpäivillä Kuusamossa tänään.

Tehyläisillä on kehitysyhteistyöprojektejaan varten keräyslupa ensi vuoden maaliskuulle asti. Tehy on koko olemassaolonsa ajan tehnyt kehitysyhteistyötä köyhimpien maiden kanssa. Edellinen kehitysyhteistyökeräys järjestettiin yhdeksän vuotta sitten.

Tehyn kansainvälisten asioiden sihteeri Soile Tammisto sanoo, että esimerkiksi Brasiliassa on paljon kohennettavaa ja siksi tukea tarvitaan. -Maassa on 2000 erillistä terveyden- ja sosiaalihuoltoalan liittoa, jotka ovat syntyneet alueittain, ammateittain, poliittisin perustein tai muiden tunnusten mukaan. Tehyä toivotaan malliksi, hän kertoo.

Tekemistä riittää myös ammattitaidon parantamisessa. Brasiliassa terveydenhuoltoalalla on liian vähän henkilökuntaa, ja heistäkin suurin osa on vailla koulutusta. -Helppoa ei ole myöskään muissa kohdemaissa. Bosniassa halutaan palata rauhalliseen arkeen. Liettuassa terveydenhuolto unohtuu tai jää talousmyllerrysten jalkoihin. Rajantakainen Karjala tarvitsee erityistä tukea.

Perinteisen lipaskeräyksen lisäksi tehyläiset kokoavat varoja kohdemailleen liikunnan merkeissä pitkin vuotta. Tehyläisten talvipäivistä yllättäen kevätpäiviksi muuttunut tapaaminen kokosi Kuusamoon yli tuhat jäsentä viikonlopuksi. Tehy on terveys-ja sosiaalialalla toimivien ammattilaisten etujärjestö. Siinä on noin 120 000 jäsentä.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme