Mainos
Mainos

Tehyn tutkimus: Hoitovirheet yleisiä

Hoitovirheitä tapahtuu Suomen sairaaloissa varsin usein. Tänään julkaistun Tehyn tutkimuksen mukaan hoitohenkilökunnan mahdollisuus vaikuttaa virhetilanteisiin on yleensä olematon. Liiallinen kiire ja kova työpaine altistavat henkilökunnan virheille.

Täpäriä tilanteita on kiireessä lähes päivittäin, kun sijaisia ei ole, tai heitä ei ole ehditty perehdyttää työhön. Vastuunkantajia etsittäessä syytteeseen joutuvat hoitajat, eivätkä säästöpäätöksiä kunnassa tehneet päättäjät.

Tehyn tekemän tutkimuksen mukaan hoitovirheiden yleisin syy olisi ehkäistävissä jo päätösentekotasolla. Tutkimuksen tekijä, Tehyn ammattiasiain sihteeri Merja Merasto löytää vastauksista selkeän syyn lipsahduksiin: kouluttamattoman henkilökunnan runsaus.

Tutkimus tehtiin haastattelemalla osastonhoitajia kaikista sairaanhoitopiireistä. Koko maan tasolla sattuvien hoitovirheiden määrää on vaikea tarkasti arvioida, mutta vastauksista päätellen kysymys on kuitenkin suuresta määrästä.

Vastaajien mukaan yleisimpiä hoitovirhetapauksia ovat lääkehoitoon liittyvät tapaukset. Meraston mukaan selkeä lääke vastaavien tilanteiden ehkäisemiseksi olisi koulutetun henkilöstön lisääminen. Uuvutetun hoitohenkilökunnan tekemien virheiden uhri on tietenkin potilas. Vastuukysymykset tapauksissa ovat usein vaikeimmin selvitettävissä.
(MTV3/Miika Nousiainen)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme