Mainos
Mainos

MTV seurasi hetki hetkeltä: Useita onnettomuuksia eri puolilla maata – paluuliikennettä odotettua vähemmän

Tapaninpäivä on joulun paluuliikenteen vilkkain päivä. Liikenneviraston mukaan joulun liikenteessä on tänä vuonna ruuhkaisempaa kuin viime vuonna. Syynä on se, että liikenne jakaantuu vain muutamalle päivälle. Vilkkain tieosuus on valtatie 4 Lahdesta Helsinkiin.

MTV Uutiset seuraa paluuliikenteen tapahtumia hetki hetkeltä. Tästä artikkelista voit tarkistaa omaan reittiisi vaikuttavat tapahtumat. Otamme myös ilolla vastaan kuvia paluuliikenteestä osoitteeseen kuvat@mtv.fi!

23:54 MTV Uutisten paluuliikenteen liveseuranta päättyy. Viimeiseksi Twitteristä kuva, johon tiivistyy sopivasti tämän joulun liikenneolosuhteet.

21:27 Keski-Suomen pelastuslaitos tiedottaa, että tulipalojen suhteen pelastuslaitoksella oli rauhallinen Joulu, mutta liikeenteessä oli vakavia loukkaantumisia. Tapaninpäivänä pelastuslaitos on hälytetty liikenneonnettomuuksiin 10 kertaa. Vakavin turma oli Saarijärven turma.

20:48 Joulun paluuliikennettä oli odotettua vähemmän, kertoo Liikenneviraston tieliikennekeskus. Vilkkainta paluuliikenne oli puolen päivän jälkeen, mutta varsinaisia ruuhkia ei syntynyt missään vaiheessa. Joitakin ulosajoja ja pieniä peltikolareita sattui. Tähän asti vakavin onnettomuus oli Saarijärvellä henkilöauton ja säiliöauton törmäys, jossa loukkaantui kolme.

19:33 Paluuliikenteen uskotaan jatkuvan vilkkaana pitkälle iltaan. Katso liikennekeskuspäällikön haastattelu:


19:25 Turun poliisi kertoo valvovansa paluuliikennettä.

19:17 Saarijärvellä on alustavien tietojen mukaan vakavasti loukkaantuneita yksi. Hän oli etupenkillä kuljettajan vieressä istunut nainen. Yksi loukkaantuneista oli takapenkillä istunut neljävuotias poika. Säiliöauto kuljetti 50-prosenttista vetyperoksidia, jota oli kyydissä 43 tonnia. 

18.30 Kokkolantie Saarijärvellä on edelleen poikki aiemmin päivällä tapahtuneen kolarin jäljiltä. Kolme ihmistä on loukkaantui henkilöauton ja säiliöauton kolarissa.

17.45 Yksi ihminen loukkaantui Sipoossa, kun pakettiauto suistui tieltä ja kaatui, kertoo Itä-Uudenmaan pelastuslaitos. Pakettiautossa oli kaksi ihmistä, mutta toinen heistä ei loukkaantunut.  Palomestarin mukaan onnettomuus johtui todennäköisesti liian kovasta nopeudesta huonossa ajokelissä. 

17.14 Liikenne on alkanut jonoutua Nelostiellä Mikkelin ja Heinolan välillä. Nopeus jonossa on kuitenkin vielä noin 60-70 km/h. Kolmostiellä Hämeenlinnan ja Tampereen välillä myös paljon liikennettä. Muualla ajoteillä on vilkasta mutta sujuvaa. Tieliikennekeskuksen mukaan joulu sujunut liikenteen puolesta todella rauhallisesti.

– Ehkä jotkut jättivät lähtemättä (maalle, mökeille), koska pyhät olivat niin lyhyet, Tieliikennekeskuksessa arvellaan.

16.15 Poliisi tutkii traktorionnettomuutta Alajärvellä. Traktori päätyi ojaan, minkä seurauksena kolme ihmistä toimitettiin sairaalahoitoon. Lue lisää täältä.

15.30 Saarijärven kolarista on saatu lisää tietoa. Onnettomuus tapahtui Valtatie 13:sta Lamminahontien ristyksessä. Kyseessä oli säiliöauton ja henkilöauton kolari. Alustavien tietojen mukaan henkilöautossa olleet kolme henkilöä loukkaantuivat, yksi heistä vakavasti. Tie on edelleen poikki. Lue lisää täältä.

14.10 Saarijärvellä on tapahtunut raskaankuljetuksen ja henkilöauton välinen kolari. Pelastustoiminta paikalla käynnissä, ja tie on poikki. Pelastuslaitos lupaa lisätietoja tunnin kuluttua.

13.54 Etelämpänä on suhteellisen hyvä ajokeli, mutta pissapoikasäiliössä on syytä olla nestettä, koska rapa lentää!

13.50 Tapaninpäivän paluuliikenteessä näyttää vielä melko rauhalliselta, kerrotaan tieliikennekeskuksesta. Tieliikennekeskuksen liikennepäivystäjä Timo Rimmi kertoo, että nelostiellä Lahdessa Helsinkiin päin on noin tuhat autoa, samoin Hämeenlinnanväylällä. Riihimäen suunnalla on hieman vilkkaampaa paluuliikennettä.  

Rimmi arvelee, että liikennemäärät alkavat lisääntymään parin tunnin sisään. Paluuliikenne pysyy vilkkaana alkuiltaan saakka.   

13.30 Valtatie 4:n liikenne kulkee taas normaalisti, kertoo tieliikennekeskus. Äänekoskella ojaan suistunut maitorekka katkaisi liikenteen ennen aamukuutta. Onnettomuuden takia Nelostie oli poikki liikenteeltä lähes seitsemän tuntia.  Päivystävä palomestari Jaakko Heinonen kertoo, että maastoon vuosi kymmenisen kuutiota maitoa, jota kerättiin pois. 

12.53 Ajokeli on jopa erittäin huono maan keskiosissa. Lumi- tai räntäsade heikentää liikennesäätä laajalla alueella.

12.50 Helsingin tieliikennekeskuksesta arvioidaan, että vilkkain vaihe paluuliikenteessä alkaa noin kello 15 maissa.  

12.20 Tapaninpäivän vilkas paluuliikenne alkaa puolenpäivän jälkeen ja kestänee iltakahdeksaan saakka. Huonolla kelillä ruuhkat voivat kestää pidempäänkin. Toistaiseksi paluuliikenne on alkanut rauhallisesti.

Ilmatieteen laitos on antanut varoituksen ajokelistä Pohjois-, Etelä- ja Keski-Pohjanmaan sekä Pohjanmaan maakuntiin, Kainuuseen, Etelä- ja Pohjois-Savoon, Keski-Suomeen ja Pohjois-Karjalaan.

– Keski-Suomessa eli Pirkanmaalta Oulun korkeudelle näyttää huonommalta, mutta muuten tien päällä ei ole mitään hätää. Esimerkiksi lounaassa ja etelässä tiet ovat sulia, kertoo Tampereen tieliikennekeskuksen liikennepäivystäjä Ossi Riikonen.

Maitoauton ojaanajo katkaisi nelostien aamulla

Pohjoisessa Keski-Suomessa valtatie 4 oli poikki Äänekoskella raskaan ajoneuvon suistuttua ojaan aamukuudelta. Onnettomuuspaikan ohitse järjestettiin kiertotie Suolahden kautta.

Useilla eteläisillä merialueilla tuulee tänään kovaa. Varoitus koskee Suomenlahtea, Pohjois-Itämerta, Ahvenanmerta, Saaristomerta sekä Selkämeren eteläosaa.  

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot