Mainos
Mainos

Tekikö virkamies virheen? - valtiota vaikea saada korvausvastuuseen

Valtiota on vaikea saada korvausvastuuseen virkamiesten tekemistä virheistä, kirjoittaa Turun Sanomat. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on moittinut Suomea useasti siitä, että valtion vahingonkorvausjärjestelmässä on puutteita.

Kansalaisen on vaikeaa saada korvauksia esimerkiksi siitä, jos poliisi on tehnyt hänen kodissaan laittoman kotietsinnän. Järjestelmän katsotaan loukkaavan jopa ihmis- ja perusoikeuksia.

Asiaan yritettiin saada parannusta vuonna 2010. Hahmotelmassa ehdotettiin monien korvauksia vaikeuttavien pykälien kumoamista. Oikeusministeriön selvitys tyssäsi lausuntokierrokselle ja pelkoon hallitsemattomista kustannuksista.

Ministeriön selvitykseen saatiin lausunnot yli 50 viranomaiselta. Vahingonkorvauskäytännön järkevöittäminen nähtiin sekä hyvänä että uhkaavana.

– Esitettiin huolta siitä, että vastuu laajenee epäennakoitavissa olevan laajalle, sanoo oikeusministeriön erityisasiantuntija Laura Määttänen lehdelle.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme