Mainos
Mainos

Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

Perussuomalaisten puoluehallitus on erottanut Tampereen perussuomalaisten puheenjohtajan Terhi Kiemungin puolueesta.

Asian vahvistaa puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo. Erottamisesta päätettiin yksimielisesti puoluehallituksen kokouksessa perjantaina.  

Slunga-Poutsalo sanoo, ettei voi avata erottamisen syitä, koska puolueen jäsenyyteen liittyvät tiedot ovat yleisesti ottaen luonteeltaan arkaluonteisia.

Hänen mukaansa puoluehallitus totesi, että on ajauduttu tilanteeseen, josta ei ole muuta ulospääsyä.  

– Puolue on hyvin pitkämielinen. Terhi Kiemungin asioita on käsitelty meillä puoluehallituksessa monta kertaa ja yritetty ohjeistaa oikeaan suuntaan, mutta nyt tuli tällainen tilanne vastaan, ettei muuta vaihtoehtoa ollut enää pöydällä kuin toimia näin.  

Slunga-Poutsalo ei osaa arvioida, vaikuttaako puolueesta erottaminen Kiemungin työhön kansanedustaja Lea Mäkipään eduskunta-avustajana.  

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot