Mainos
Mainos

Terho haluaa ennaltaehkäistä muslimien radikalisoitumista – selvittäisi myös voiko moskeijoilta kieltää ulkomaisen rahoituksen

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (ps.) vaatii, että muslimivähemmistön radikalisoitumiseen puututaan ennaltaehkäisevästi.

Perussuomalaisten puheenjohtajuutta tavoittelevan Terhon mukaan radikaalin islamin leviäminen on otettava huomioon myös päätettäessä Helsinkiin suunnitellusta suurmoskeijasta. Hänen mielestään moskeijoiden ulkomaisen rahoituksen kieltäminen Itävallan mallin mukaisesti pitäisi selvittää.

– Lukuisat eurooppalaiset esimerkit ovat osoittaneet, että erityisesti muslimimaahanmuuttajien kotoutuminen on merkittävä haaste, Terho sanoo tiedotteessa.

– On sekä suomalaisten että maahanmuuttajien etu, että radikalisoitumiseen puututaan välittömästi.

​​​​​​​


Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot