Mainos
Mainos

Terveydenhuollon asiakasmaksut nousevat Helsingissä – Meilahteen suunnitellaan uutta sairaalaa

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) aikoo korottaa asiakasmaksuja ensi vuonna. Asiasta tiedottaa Helsingin kaupunki. 

HUS toivoo keräävänsä asiakasmaksujen korottamisella noin 10 miljoonan euron lisätulot vuodessa, jotka se kertoo ohjaavansa tieteelliseen tutkimukseen sekä perusterveydenhuoltoa tukeviin palveluihin.

Kaikkia asiakasmaksuja ei koroteta tasasuuruisesti. Esimerkiksi perushoitopäivämaksu nousee 38,80 eurosta 48,90 euroon, sarjahoidon asiakasmaksu nousee 9 eurosta 11,40 euroon ja käyttämättä ja peruuttamatta jätetyn käyntiajan maksu nousee 40,30 eurosta 50,80 euroon.

Psykiatrian, päiväkirurgian, sairaanhoitajavastaanottojen sekä yhteispäivystysten terveyskeskuslääkärikäyntien asiakasmaksut pysyvät ennallaan.

Tavoitteena uusi silmäsairaala

Sairaanhoitopiirin hallitus päätti eilen myös asettaa tavoitteekseen uuden silmäsairaalan rakentamisen, joka valmistuisi nopeimmillaan jo vuonna 2022. Sijoituspaikaksi suunnitellaan tonttia, joka jää Paciuksenkadun ja Zaidankadun väliin Meilahdessa.

HUS perustelee sairaalan tarvetta väestön ikääntymisestä johtuvalla silmäsairauksien lisääntymisellä sekä silmä- ja korvasairaalan Lauttasaaressa sijaitsevien tilojen sisäilmaongelmilla.

Alustava kustannusarvio on 115 miljoonaa euroa rakennukseen ja 18 miljoonaa euroa laite- ja muuhun varusteluun. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot