Mainos

Terveysasemia ei enää ulkoisteta entiseen tahtiin

Terveysasemien kiihkein ulkoistamisinto on takana päin. Tähän ovat vaikuttaneet muun muassa lääkäripulan helpottuminen ja kilpailun kiristyminen. Osa terveysasemista on palautettu takaisin kunnallisiksi.

Tuorein kunnallistaminen Raaseporissa, jossa Mehiläinen ei saa enää vastata Karjaan terveyskeskuksesta eikä Pohjan terveyskeskuksen hammaspalveluista ensi vuoden jälkeen.

Kaupunki havaitsi sopimuksen palvelukooltaan riittämättömäksi ja sitä jouduttiin täydentämään omalla tuotannolla. Kunnan perusturvalautakunnan mukaan päätös ei kuitenkaan ollut kustannuskysymys, vaan demokratiakysymys.

– Tällaisen ulkoistamisen myötä me ulkoistetaan myöskin päätöksenteko eli meillä on sopimus, joka sitoo meidän kädet, jättää valvonnan, muttei anna mitään mahdollisuutta organisoida, perusturvalautakunnan varapuheenjohtajaJaana Tasanko kertoo.

Terveysasemien ulkoistamisen huippu koettiin 2010, jolloin yli neljääkymmentä asemaa hoiti yksityinen toimija. Osassa kunnista terveysasemia on vedetty takaisin omaksi toiminnaksi. Syitä löytyy ainakin kaksi.

– Lääkäripula on helpottunut ja sitten terveysasemien ulkoistamisessa kilpailu on myös äärimmäisen kovaa eli se ei ole välttämättä ollut alan yritykselle mitenkään kannattavaa bisnestä, Kelan terveysturvan tutkimuksen päällikköHennamari Mikkola kertoo.

Tänä vuonna uusia ulkoistuksia on tehty vain Vantaan Hakunilassa ja Turun Pansiossa.

(MTV3)

Katso Joonas Lepistön juttu (Seitsemän uutiset 23.9.2012)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.