Mainos
Mainos

Teuvo Hakkarainen eroaa varapuheenjohtajuudesta – taustalla ahdistelusyytökset eduskunnassa

Perussuomalaisten toinen varapuheenjohtaja Teuvo Hakkarainen luopuu puolueensa varapuheenjohtajuudesta. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä ilmoittaa antaneensa Hakkaraiselle vakavan varoituksen.

Perussuomalaiset tiedottaa, että Hakkarainen on jättänyt varapuheenjohtajuuden oma-aloitteisesti.

Varoituksen ja eron taustalla on Hakkaraisen käytös eduskunnassa viime viikon lopulla. Kokoomuksen kansanedustaja Veera Ruoho on sanonut Hakkaraisen suudelleen häntä väkisin eduskunnan kuppilassa kesken täysintunnon. Hakkaraisen kerrotaan myös häiriköineen ja käyttäytyneen aggressiivisesti sinisen eduskuntaryhmän pikkujouluissa eduskunnassa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä antoi Hakkaraiselle varoituksen, joka on huomautusta ankarampi, mutta ryhmästä erottamista lievempi rangaistus.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä sanoo tiedotteessaan, että ryhmästä erottaminen olisi kohtuuton seuraamus. Tätä ryhmä perustelee sillä, että Hakkarainen on ollut oma-aloitteinen tapahtumien selvittämisessä ja sovittamisessa ja on muuten työskennellyt moitteettomasti.

Eduskuntaryhmä kehoittaa Hakkaraista "painavasti pidättäytymään kokonaan päihteiden käytöstä." Ryhmä toteaa myös, että tällaisen käytöksen toistuessa Hakkarainen saatetaan erottaa ryhmästä.

Hakkarainen on pyytänyt anteeksi käytöstään sekä Ruoholta että julkisesti Facebookissa.

19.12.17 klo 20.04: Lause "Perussuomalaiset kertovat tiedotteessaan, että Hakkarainen on eronnut oma-aloitteisesti" muutettu muotoon "Perussuomalaiset tiedottaa, että Hakkarainen on jättänyt varapuheenjohtajuuden oma-aloitteisesti."

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot