Mainos
Mainos

The Queen Of Hearts - kauneuskisa, jossa ulkonäöllä ei merkitystä

Maahanmuuttajille valitaan tänään uusi edustaja, The Queen of Hearts. Sydänten kuningatar valitaan kansainvälisestä ehdokasjoukosta.

Maahanmuuttajien sopeutumista Suomeen kannustava kisa ei kuitenkaan ole pelkkä missikisa.

– Kyseessä on kauneuskilpailu, muttei ihan perinteisessä mielessä. Voittajan valintaan vaikuttaa enemmän sisäinen kuin ulkoinen kauneus. Tärkeä on myös kyky edustaa maahanmuuttajia ja edistää vähemmistöjen asemaa, kilpailun viestintäpäällikkö Paula Toivanen kertoo.

- Perusajatuksena on, että jokainen nainen on kaunis ja arvokas, Toivanen jatkaa.

Kilpailijoita on esimerkiksi Venäjältä, Afrikasta ja Kaukaasiasta. Toivanen toivoo, että ensi vuonna kisaan saadaan myös syntyperäisiä suomalaisia.

- Kisassa ei tarvitse olla ulkomaalaistaustainen. Riittää, että on täysi-ikäinen ja asuu Suomessa.

Helsingissä järjestettävän The Queen of Hearts -kisan takana on maahanmuuttajien voimauttamiseen tähtäävä Powwer-järjestö.

Järjestö avustaa kilpailun voittajaa tämän haluamassa hyväntekeväisyysprojektissa. Viime vuoden voittaja valitsi hyväntekeväisyyskohteekseen nuorisokeskuksen Tansaniassa.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme