Mainos
Mainos

THL: Ensimmäinen suomalaisen mers-tartunta varmistunut

Filippiineillä hoidossa olleella suomalaismiehellä oli mers-tartunta.

Tiedon kertoi STT:lle tartuntatautien torjuntayksikön päällikkö Markku Kuusi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL).

THL luottaa asiassa Filippiinien viranomaisten näkemykseen, jonka se sai tietoonsa myöhään eilen illalla. Näkemys perustuu yhteen miehelle tehtyyn testiin.

THL ei ole vielä saanut tietoonsa miehelle tehdyn varmistustestin tuloksia, mutta Kuusi sanoo, että Filippiinien viranomaiset pitävät ensimmäistä testiä luotettavana osoituksena mers-infektiosta.  

–Tämä on heidän tulkintansa asiasta, ja sen mukaan me tässä menemme, Kuusi sanoo.

Kuusen mukaan yleensä mersin varmistamiseen vaaditaan alkuperäisen testin lisäksi myös varmistustesti.  

Mies on todettu terveeksi, ja hän pääsi sairaalahoidosta eilen. Aiemmin tällä viikolla oli epäselvää, oliko miehellä mersiä alun perinkään.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme