Mainos

Tieliikenteessä aiempaa vähemmän uhreja

Tieliikenteessä kuoli tänä vuonna edellisvuotta vähemmän ihmisiä. Liikenneturvan alustavan arvion mukaan Suomen teillä kuoli tänä vuonna 350 henkeä, mikä on noin 30 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Varsinkin alkukesä yllätti iloisesti, sillä kuolonkolareitten määrä oli poikkeuksellisen alhainen edellisvuosiin verrattuna. Touko-kesäkuussa liikenteessä menehtyi lähes 40 henkeä vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Alkuvuoden hyvä kehitys ei kuitenkaan jatkunut vuoden loppuun. Kesän aikana kuoli 28 mopolla tai moottoripyörällä liikkunutta. Erityisen synkkä oli lokakuu, jolloin sattui monia usean hengen vaatineita onnettomuuksia.

Nokkakolareissa kuoli tänä vuonna kolmisenkymmentä ihmistä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Myös henkilöautoturmissa loukkaantuneiden määrä laski, mikä kertonee autoilijoiden parantuneesta liikenneturvasta.

Sen sijaan kaksipyöräisillä liikkuneiden kuolonkolarit ja loukkaantumiset näyttävät lisääntyneen.

Luvut perustuvat Tilastokeskuksen tammi-marraskuun ennakkotietoihin sekä Liikenneturvan keräämiin joulukuun lehtitietoihin.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot