Mainos
Mainos

Tieto-Finlandia -ehdokas on lihansyöjän kritiikkiä lihan tuottamisesta

Elina Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut - miten ruokasi eli elämänsä

(Atena 2012)

Kerrankin on tehty tasapuolisuuteen pyrkivä tietoteos eläinten kasvattamisesta ja päätymisestä kuluttajan lautaselle. Yleensähän saamme nähdä eläinten syömiseen kielteisesti suhtautuvien aktivistien tekemiä salavideoita surkeasti hoidetuilta sikatiloilta tai sitten toisena ääripäänä erilaisten tuottajajärjestöjen ja -firmojen propagandaa onnellisen elämän eläneistä eläimistä, jotka lopulta päätyvät ruokalautaselle.

Toimittaja Elina Lappalainen tekee heti alussa selväksi, että hän on lihansyöjä ja että maatalouselämä kuului hänen lapsuuteensa (sedällä oli lypsytila). Näin hän vakuuttelee myös tuottajille ja lihafirmoille, jotka suhtautuvat epäluuloisesti tiloille ja teurastamoille haluavaan toimittajaan. Lappalainen kertoo yksityiskohtaisesti näistä epäluuloista, koska ne jo sinällään kertovat salailun ilmapiiristä. Hän kuitenkin pääsee monille (malli)tiloille, vaikka ihan kaikkea ei pääsekään valokuvaamaan.

Kirjassa käydään seikkaperäisesti läpi eri eläinten matka syntymästä ruokalautaselle. Oman lukunsa saavat kana, broileri, sika ja lehmä. Lappalainen tuo selvästi esille, että nykyinen tuotantotapa eroaa selvästi siitä mielikuvasta mikä monilla ihmisillä on muutaman vuosikymmenen takaa. Nykyisin kyse on tehotuotannosta, jossa eläimet ovat vain eräänlaista tehtaan raaka-ainetta. Tämä ei Lappalaisen mukaan kuitenkaan tarkoita, että lihatuotanto olisi lähtökohtaisesti jotenkin epäilyttävää vaan että tehotuotanto tuo mukanaan epäilyttäviä käytäntöjä.

Eniten Lappalainen kritisoi suomalaisten maataloustoimijoiden asenteita. Jos lähdetään ihan hallitustason maatalouspolitiikasta, ministereinä ovat lähes aina olleet MTK-taustaiset ihmiset ja maatalouspolitiikkaa ylipäätään ovat olleet tekemässä vain tuottajataustaiset toimijat.

Miksi vaikkapa kuluttajajärjestöjen edustajat eivät voisi tehdä maatalouspolitiikkaa, sillä kuluttajahan lopulta kaiken lihan syö, Lappalainen pohtii. Kuluttajalla saattaisi olla myös uudenlaisia ajatuksia esimerkiksi lihan tuotantotavoista päinvastoin kuin "realismiin" eli halpatuotantoon pyrkivillä MTK-ihmisillä.

Toinen asennevamma on suhtautuminen erilaisiin eläinten hyvinvointiin liittyviin kysymyksiin. Lähes kaikki eläinten hyvinvointiin liittyvät parannukset on tuotu pakolla Suomeen EU-direktiivien välityksellä, sillä Suomessa on aina ajateltu, että asiat on jo erinomaisesti hoidettu.

Lisäksi lihatilojen valvonta on ollut lähes olematonta aina näihin päiviin saakka. Nykyisin tiloja valvovien läänineläinlääkärien valvontavastuu on niin suuri, että lääkärit eivät ehdi valvoa tiloja kuin pistokokeenomaisesti. Rikkeistä saadut rangaistukset ovat puolestaan lähinnä symbolisia. Teurastamoja puolestaan valvotaan, mutta mistään ei saa kootusti tietoa valvonnan tuloksista.

Myös lihafirmat saavat kritiikkiä: Suomen suurimmat lihankäsittelijät eli Atria ja HKScan ovat firmoina kuralla - niiden innovointikyky on nollassa, joka puolestaan johtaa siihen, että varsinaisten lihantuottajien tilipussi ei pääse kasvamaan nykyisestä. Toisin on esimerkiksi Valiolla, joka on pystynyt innovoimaan uusia ja ulkomaillakin suosituksi tulleita maitotuotteita.

Entäpä itse eläimet, kuinka ne voivat? Lappalainen myöntää, että kohtuullisesti verrattuna Keski- ja Etelä-Euroopan lajitovereihinsa, mutta paljon on täälläkin tehtävänä.

Kanojen elämän alussa suurin eettinen ongelma on kukkopoikien tappaminen, puolet linnuista siirtyy syntyessään suoraan rehuksi.

Broilerituotannossa jalostaminen on johtanut sydänvikoihin ja äkkikuolemiin.

Porsaista kuolee seitsemän prosenttia ripuliin kuukauden sisällä syntymästä, karjuporsaat puolestaan kastroidaan vaikka rokotekin voisi korvata tämän lihan hajuhaittojen estoon tehdyn operaation. Emakot pidetään pienissä karsinoissa liikkumattomana, joka on merkittävä hyvinvointiongelma.

Vasikoille tehdään kolmannen asteen palovamman aiheuttava sarven alkujen poisto, vaikka homman voisi hoitaa myös puudutuksessa. Suurimpana ongelmana maidontuotannossa Lappalainen pitää sitä, että 60 prosenttia suomalaisista lehmistä elää koko talvikauden kytkettynä parteen (tankoon), joten lehmät eivät pääse liikkumaan juuri ollenkaan.

Luomua Suomessa tarjotaan vähän tai ei ollenkaan. Tutkimuksissa kuluttajat vastaavat haluavansa luomua, mutta myyntimäärät puhuvat toista. Ylipäätään ongelma on se, että kuluttajat ostavat tuotteensa mahdollisimman halvalla - tämä estää pidemmän päälle eläinten paremman elämän.

Syötäväksi kasvatetut -kirja kuvaa erinomaisesti ongelmaa, joka on hyvin moninainen. Jos katsoo asiaa hieman kriittisesti, kaikki toimijat näyttävät olevan samalla tavalla syyllisiä: kuluttaja, kauppa, jalostaja ja tuottaja. Lihansyöntiin kuuluu eräänlainen hiljainen sopimus siitä, että lihansyöntiin nyt vain liittyy tiettyjä ongelmia eikä niitä kannata liika pohdiskella.

Tämän kirjan luettuani minäkin lihansyöjänä olen entistäkin tukalammassa asemassa. Ostamalla halpaa tarjouslihaa tuen järjestelmää, jota sitten tietenkin kauhistelen, kun erilaisia väärinkäytöksiä paljastuu. Ja niitä paljastuu, koska valvontaa on liian vähän, tuottajien asenteet ovat menneisyydestä ja suomalaiset lihatalot eivät pysty parempaan.

Siirtymällä luomuun saisin ainakin paremman omantunnon, mutta ehkä todellinen ratkaisu olisi lihansyönnin vähentäminen... tai lopettaminen. Lappalainen kertoo kirjan lopussa tilanneensa juuri joulukinkun - joka ei ollut luomutilalta.

Kirjoittaja on MTV3:n uutistuottaja.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme