Mainos
Mainos

Tietosuojavaltuutettu KRP:n avuksi – MV-lehteen liitetyssä jättilistassa yli kaksi miljoonaa nimeä?

Keskusrikospoliisi on pyytänyt tietosuojavaltuutetulta apua siihen, kuinka MV-lehden perustajan väitettyyn henkilötietojen keruuseen pitäisi suhtautua.  

Väitteiden mukaan MV-lehden perustaja Ilja Janitskin olisi kerännyt yli 2,2 miljoonan suomalaisen henkilötiedot yhteen rekisteriin.

Janitskin itse kertoo MV-lehden nettisivuilla, että kyseessä on esimerkiksi Fonectaa vastaava luettelopalvelu, jossa on yhdistelty tietoja puhelinluettelosta ja Facebookista. Hän kiistää keränneensä mitään tietoja. Janitskinin mukaan mukaansa palvelu luotiin aikoinaan tekstiviestimarkkinointia varten. 

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio sanoo, että henkilötietojen keruu tekstiviestimarkkinointia varten vaatii rekisteröitäviltä ennakkosuostumuksen.

– Tietääkseni ihmiset eivät ole antaneet suostumusta. Silloin rekisteriä ei voi ainakaan siihen tarkoitukseen käyttää, jolloin pitäisi selvittää, mikä se mahdollinen muu syy on, Aarnio sanoo.

Janitskin sanoo myös, että syyllinen koko jupakkaan on se, joka levitti tiedot nettiin kaikkien saataville. Aarnio ei osta tätäkään väitettä.

– Tietosuoja on lähtökohtaisesti rekisterinpitäjän vastuulla.

Sovellettava laki hakusessa

Aarnion mukaan KRP:n pitää ensin ratkaista, minkä maan lakia rekisterin arviointiin sovelletaan.  MV-lehti toimii Espanjasta käsin, jossa myös Janitskin on ollut kirjoilla.

Aarnion mukaan tietoja on kerätty oletettavasti suomalaisilta ja yhdysvaltalaisilta rekisterinpitäjiltä. Aarnio lähtee siitä, että asiassa sovelletaan Suomen lakia.

– Jos se pitää paikkansa, että 2,2 miljoonan suomalaisen henkilötiedot on suomalaisen oikeudenkäytön ulkopuolella, sitten voidaan kysyä, toimiiko järjestelmä niin kuin sen pitää toimia, Aarnio kertoo.

– Ylipäänsä se, että yksityisen tahon hallussa on noin iso rekisteri, tarkoittaa sellaista riskikeskittymää, jonka kohdalla korostuu erityisesti laillisuusvaatimus, Aarnio sanoo MTV Uutisille.

KRP selvittää edelleen henkilötietojen keruuta.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme