Mainos

Toijalan tutkinnassa tuli ilmi neljä hyväksikäyttöepäilyä

Poliisi epäilee kahta miestä neljän lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Uhrit olivat 12-15-vuotiaita tyttöjä. Tutkimuksissa ei ole tullut esille aiemmin epäiltyä uhrien huumaamista tai saatananpalvontaa.

Epäilyt laajasta lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä Toijalan seudulla ovat poliisitutkinnassa täsmentyneet neljään tapaukseen. Seksuaalisesti hyväksikäytetyt olivat 12-15-vuotiaita tyttöjä.

Hyväksikäytöistä epäillään 23-vuotiasta miestä ja 22-vuotiasta miestä. 23-vuotias on seurustellut vuosina 2004 ja 2005 kolmen tytön kanssa, joista nuorin on ollut 12-vuotias. 22-vuotiaalla miehellä on ollut seurustelukumppanina 14-vuotias tyttö vuonna 2004.

Poliisi asetti viisi viikkoa sitten tutkintaryhmän, kun tiedotusvälineet Suomessa ja ulkomailla kertoivat harvinaisen laajasta lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä Toijalan seudulla Etelä-Pirkanmaalla. Esitutkinta on loppusuoralla ja asia siirtyy lähiaikoina syyteharkintaan, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Hannu Kallioniemi Tampereen kihlakunnan poliisilaitokselta kertoi perjantaina.

Tutkinnan ajan vangittuna ollut 23-vuotias päästettiin perjantaina vapaaksi. Poliisi esitti Toijalan käräjäoikeudelle vangitun vapauttamista. 23-vuotiasta epäiltiin aluksi kahden tytön hyväksikäytöstä, mutta tutkinnassa tuli esiin myös kolmas epäily 12-vuotiaan tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Tiedotusvälineet kertoivat syyskuun puolivälissä, että kolmikymppiset miehet olivat Toijalan seudulla käyttäneet hyväksi tyttöjä, jotka oli huumattu. Tapauksiin kerrottiin liittyneen myös saatananpalvontaa.

Rikoskomisario Hannu Kallioniemen mukaan tutkinnassa ei ole tullut esille epäiltyihin tekoihin liittyvää huumaamista tai saatananpalvontaa. Seksuaaliset teot ovat tapahtuneet uhrin suostumuksella. Asianosaisten näkemyksen mukaan tapauksiin on liittynyt jonkinasteista seurustelua.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.