Mainos
Mainos

Toimeentulotuen leikkaus poiki valituksia Tampereella

Tampereen sosiaalitoimen päätös evätä toimeentulotuki TPO:n puhelinosakkeiden omistajilta aiheuttaa närää. Kantelut oikeuskanslerille ja valtakunnansyyttäjälle ovat vastarinnan näkyvimpiä muotoja.

Tampereen Puhelinosuuskunnan muuttuminen osakeyhtiöksi toi sen jäsenille 250 kappaleen osakenipun. Tiukasta tukilinjastaan tunnettu Tampereen sosiaalitoimi teki päätöksen evätä toimeentulotuki osakkeiden omistajilta, myytiin niitä tai ei. Keskimäärin ihmiset menettävät noin neljän kuukauden tuet.

-Ihmisiä ei pitäisi pakottaa syömään osakkeitaan, sanoo asiasta oikeuskanslerille kannellut kansalaisaktivisti Kalevi Suoniemi. Hän kertoo tekevänsä kantelun myös valtakunnansyyttäjälle sosiaalitoimenjohtajaa ja kaupunginjohtajaa vastaan.

Suoniemi korostaa, että laki ei pakota sosiaalitoimea vaatimaan osakkeiden myyntiä, vaan se voi käyttää harkintavaltaa. Näin ollen kyse on kaupungin päättäjien halusta säästää köyhimpien kustannuksella.
-Asia tulee vielä esille monella muullakin paikkakunnalla, esimerkiksi runsaan vuoden sisällä Helsingissä, kun puhelinyhdistys muuttuu kokonaan osakeyhtiöksi. Toivon nyt valtakunnallista päätöstä, jotta peli puhallettaisiin poikki.

Kaupunki ei myynyt omia osakkeitaan halvalla

Toinen aktivisti Tuula Saarikarhu paheksuu sitä, että ihmiset pakotettiin myymään osakkeensa halvalla jobbareille, vaikka he olisivat myöhemmin saaneet pörssistä paljon paremman hinnan. Nipusta sai yli 14000 markkaa viime perjantaina, kun osake oli ensimmäistä päivää meklarilistalla.
-Maltilla ja järjen käytöllä kaikki olisivat hyötyneet. Miksi ei esimerkiksi päätetty, että osakkeita olisi voinut pitää pörssissä vaikka neljä kuukautta ja sitten realisoida. Kaupunki ei itsekään ole myynyt osakkeitaan vaan odottaa niille arvonnousua.

Ministeri Terttu Huttu-Juntunen on hyväksynyt Tampereen kaupungin toimet.
-Jos asia tulisi ajankohtaiseksi hänen äänestysalueellaan, mielipide olisi varmasti toinen, lohkaisee Suoniemi.

Tulo tai omaisuus otetaan aina huomioon

-Tällaista sahaamista pörssielämä on. Ei varmasti kukaan tiennyt, mille tasolle osakkeiden arvo asettuu. Myös monet sellaiset, jotka eivät saa toimeentulotukea, myivät ja harmittelevat nyt, että olisivat myöhemmin saaneet viitisen tuhatta enemmän, huomauttaa aluetoiminnan johtaja Anita Numminen sosiaalitoimesta.

Jos asiakas on myynyt osakkeet, toimeentulotukea laskettaessa lähtökohtana on osakkeiden todellinen myyntihinta. Siitä vähennetään hankintameno-olettama sekä 28 prosentin pääomavero. Jos osakkeita ei ole myyty, hakemus todennäköisesti hylätään realisoitavissa olevan omaisuuden perusteella.
-Mitään epäselvyyksiä tässä ei ollut, koska näin on tehty aikaisemminkin. Kertaluontoinen tulo tai omaisuus kuten osakkeet otetaan huomioon tukea myönnettäessä.

Numminen korostaa, että kaupungin päätös perustuu lakiin ja toimeentulotuesta annettuihin säädöksiin, vaikka yksilökohtainen harkintavalta toki on edelleen olemassa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme