Mainos

Toimihenkilöunioni: Boikotoikaa hallituksen yhteistyötarjouksia

Toimihenkilöunioni kehottaa palkansaajajärjestöjä boikotoimaan hallituksen esittämää yhteistyötarjousta sitten, kun vanhuuseläkkeen alaikärajan korottamisen yksityiskohtia määritellään.

Eläkeiän alarajan noston vaikutukset ovat vielä auki, mutta se saattaa lisätä työkyvyttömyyseläkkeelle hakeutumista.

Palkansaajien epätietoisuus tulevasta näkyykin jo liitoissa yhteydenottomäärien kasvuna. SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen haukkui heti aamutuimaan hallituksen suunnitelmat nostaa eläkeelle pääsyn ikärajaa.

Hallitus kuitenkin haluaa työmarkkinajärjestöt saman pöydän ääreen sorvaamaan päätöksen yksityiskohtia.

Ammattiliitoissa, muun muassa ylempien toimihenkilöiden YTN:ässä valmistaudutaan jo täyttä häkää protestitoimiin. Myös ay-jätti Metalliliitto on valmiudessa.

Palkansaajat ovat huolissaan omasta eläkkeelle siirtymisestään. Arvioiden mukaan eläkeiän nosto saattaa hankaloittaa eläkeputkeen pääsyä. Vastaavasti työkyvyttömyyseläkkeelle hakeutuvien määrä kasvaisi.

Eläkevakuuttaja myötäilee näkemystä, mutta muistuttaa, että työkyvyttömyyseläkehakemuksia lisää myös talouden alamäki.

Katso Pauli Poutasen juttu (Seitsemän uutiset 27.2.2009)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot