Mainos

Toisen maan tuomio huomioon myös Suomessa

Toisessa EU-maassa, Islannissa tai Norjassa annettu tuomio voidaan ottaa huomioon rikosoikeudenkäynnissä.

EU-maassa, Norjassa tai Islannissa tuomittu vankeus- tai yhdyskuntapalvelurangaistus voidaan ottaa huomioon rangaistusta kohtuullistavasti samalla tavoin kuin aiempi Suomessa annettu tuomio.

Presidentin on tarkoitus vahvistaa lainmuutos ylihuomenna ja lain on tarkoitus astua voimaan 15. elokuuta 2010.

Myös rikostuomiotietojen vaihtamista jäsenmaiden kesken ollaan parantamassa. Uudistuksen on määrä toteutua vuonna 2012. Lähtökohtana järjestelmässä on, että se valtio, jonka kansalainen tuomittu on, säilyttää kyseisen henkilön tiedot muissa jäsenvaltioissa rikosrekisteriin merkityistä tuomioista.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot