Mainos
Mainos

Toista viikkoa jatkunut superhelle näkyy nyt sairaaloissa: "Lähes kaikki ovat olleet nestevajeessa"

Pitkään jatkunut hellejakso näkyy sairaaloissa kuivumisesta kärsivien potilaiden määrän lisääntymisenä. Toistaiseksi kenenkään ei tiedetä kuolleen helteen vuoksi, kerrotaan sairaanhoitopiireistä.

Katso video! Myös siilit ja oravat kärsivät nestehukasta

Helteen aiheuttamat sairaalakäynnit lähtivät kasvuun eri puolilla Suomea viime viikonlopusta lähtien.

– Näkyy selvästi, että lämmintä riittää. Se näkyi jo viikonlopun aikana, mutta nyt parin päivän sisällä näkyy, että paljon on lämpöhalvauksen saaneita ja nestehukkaan liittyviä oireita, kertoo Oulun yliopistollisen sairaalan apulaisosastonhoitaja Päivikki Makkonen Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä.

Tulosyynä kuivuminen

Kuopion yliopistollisen sairaalan päivystyksen potilasmäärät eivät ole merkittävästi kasvaneet, mutta potilaiden tulosyynä on ollut enenevissä määrin nestevajaus.

– Tulosyy on se, että vointi on heikentynyt ja sitten on paljastunut, että syynä on kuivuminen. Lähes kaikki ovat olleet nestevajeessa, sanoo vs. ylilääkäri, geriatrian erikoislääkäri Riikka Kettunen Pohjois-Savon sairaanhoitopiiristä.

Helteen vuoksi hoitoon hakeutuneiden potilaiden määrästä ei ole kummassakaan sairaanhoitopiirissä tilastotietoa.

Ikäihmisten lisäksi potilaina nuorempia ihmisiä

Ikäihmisten lisäksi myös nuorempiakin on hakeutunut sairaalahoitoon, kertoo apulaisosastonhoitaja Makkonen.

– Jos on perussairauksia, ne vaikuttavat, että ei jaksa välttämättä juoda.

Kovimmista helteistä kärsineen Varsinais-Suomen alueella sairaanhoitopiirissä asiakasmäärien kasvu näkyi muita sairaanhoitopiirejä myöhemmin, kertoo johtajaylilääkärin sijainen Arto Rantala Turyn yliopistollisesta keskussairaalasta.

– Juuri tänään tuli tieto, että nyt alkaa helteen uuvuttamia vanhuksia näkyä.

Hänen mukaansa tilanne on pahin keuhkosairailla ja monisairailla ihmisillä.

– Heitä hoidetaan nesteyttämällä ja suolatasapainoa korjaamalla.

MTV Uutiset ei tavoittanut kaikkia sairaanhoitopiirejä kertomaan tilanteestaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme