Mainos
Mainos

Toiveita Anttilan ostajasta elätellään, nettikauppa luvataan avata pian

– Muuta ei voi kuin jatkaa töitä huomenna. Lopputilit tulevat kahden viikon päästä palkkaturvan kautta. Sitten katsotaan, kuinka monelle riittää vielä määräaikaista työtä ja miten kauan kaupat ovat auki, miettii Anttilan pääluottamusmies Kai Vauhkala.

Konkurssipesää hoitava juristi Mikko Tiilikka lupaa, että kaupat pidetään vielä auki, jonkin aikaa. Ehkä muutaman kuukauden. Varastoja on realisoitava  pois velkojen takia ja Tiilikka vakuuttaa, että uutta ostajaa etsitään.

Omistaja: rahaa ei enää tipu

Kuka sitten uskoo, että joku ostaisi tavaratalon, jonka kassa on nyt tyhjä. Anttilaa on ehditty tänään haukkua nuhjaantuneeksi, harmaaksi ja pysähtyneeksi. Se ei ole pärjännyt alkuunkaan kisassa kansanomaisten halpakauppojen kanssa.

– Kesko yritti päästä Anttilasta eroon monta vuotta. Nykyisen omistajan, saksalaisen sijoitusyhtiön viesti on, että rahaa ei enää tipu, tuumii pääluottamusmies Kai Vauhkala.

Kuittien säätäminen sulki nettikaupan

Nettikaupan sulkeminen on kuumentanut kansaa, mutta pesänhoitaja lupaa, että nettikauppa pyritään avaamaan pian. Selitys sulkemiselle on konkurssipesän kevyempi verotus. 

– Konkurssipesän ei tarvitse kaupassaan maksaa arvonlisäveroa ja tämä pitää näkyä myös kuiteissa. Myymälöistä saa jo nyt kuitin, jos alv näyttää nollaa, nettikaupan muutos vie aikansa.

Ovatko tavarat nyt myös arvonlisäveroprosentin halvempia?

– Hinnat ovat vielä ihan entiset, katsotaan vähän myöhemmin, kunhan valkenee, miten kaupankäynti jatkuu, toteaa  pesänhoitaja Mikko Tiilikka.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme