Mainos
Mainos

Torniota uhkaa suurtulva – veden alle on jäämässä muun muassa kauppakeskus, vahingot voivat nousta miljoonaluokkaan

Tulvakeskus ja Lapin ELY-keskus ennustavat Tornionjoelle voimakkaita kevättulvia. Tulvat voivat aiheuttaa jopa miljoonaluokan vahingot. Tulvantorjuntaan on pyydetty avuksi myös varusmiehiä.

Lumi sulaa Suomen ympäristökeskuksen mukaan tällä hetkellä Lapissa hyvin nopeasti ja tulvat ovat keskimääräistä suuremmat koko Lapin alueella. Tornionjoelle ennustetaan jopa erittäin suurta kevättulvaa.

Pahin tulvatilanne näyttäisi syntyvän Torniojoelle Tornion kaupungin alueelle. Tornion kaupungissa varaudutaan tulvaan, joka voi ylittää nykyisen tulvapenkereen.

Tulvan ennustetaan olevan suurimmillaan ensi viikon loppupuolella, 17.–20. tätä kuuta. Tällöin kastumisvaarassa on myös Rajalla-kauppakeskus. Lisäksi kerrostaloja ja asuinrakennuksia voi jäädä tulvan saartamiksi ja kastua. Kyseessä olisivat pahimmillaan miljoonaluokan vahingot.

Tulvaa torjumassa myös varusmiehiä

Ympäristökeskus kertoo tiedotteessaan, että tulvapenkereen alimmat kohdat on kartoitettu ja täytetty tänään.

Sen lisäksi tulvapenkerettä varaudutaan korottamaan noin puolella metrillä Pohjanmaan pelastuslaitokselta virka-apuna saatavien tilapäisten rakenteiden ja hiekkasäkkien avulla. Lapin Pelastuslaitos pyytää virka-apua puolustusvoimilta, jotta tilapäiset rakenteet saadaan paikoilleen.

Lapin pelastuslaitos johtaa tulvaan varautumista ja toimii yhteistyössä Tornion kaupungin, Ruotsin pelastusviranomaisten (Haaparanta), Rajajokikomission, Lapin ELY-keskuksen ja Tulvakeskuksen kanssa.

Rovaniemelläkin tulva nousemassa vahinkorajan tuntumaan

Rovaniemellä tulvan arvioidaan nousevan vahinkorajan tuntumaan. Tulvahuipun arvioidaan ajoittuvan Rovaniemelle 16.–17.5. Lapin ELY-keskus ja Kemijoki Oy varautuvat siihen, että Kemijärven vedenpintaa joudutaan nostamaan yli säännöstelyrajan, mikäli tulvatilanne pahenee nyt tehdystä arviosta.

Kittilässä tulvakorkeus saavutetaan 15.–17.5, jolloin vedenkorkeuden arvioidaan olevan keskimääräistä korkeammalla tasolla. Tässä vaiheessa kuitenkin näyttää, että kevään 2005 huipputulvan lukemia ei saavuteta. Mikäli ilma ei jäähdy ennustetusti ensi viikon alkupuolella, tulvasta voi tulla kuitenkin poikkeuksellisen suuri.

Ivalojoella tulvahuippu saavutetaan 12.–14.5. Tuolloin Ivalossa vedenkorkeus on ennusteiden mukaan keskimääräisen tulvan korkeudella tai hieman sen ylitse. Tulvan ei kuitenkaan arvioida aiheuttavan merkittävää haittaa. Ivalossa jäät muodostivat padon, joka kuitenkin hajosi nopeasti.

Myös Tenojoella virtaamat alkavat kasvaa jo lähipäivinä. Vedenkorkeuden arvioidaan olevan korkeimmalla tasolla 15.–16.5. Tulvan arvioidaan olevan hieman keskimääräistä suurempi.

Simojoella tulvat ovat kääntyneet laskuun.


Videolla nähdään, miten Vesa joutui soutamaan kotipihaansa, koska tulva katkaisi tien.



Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme