Mainos
Mainos

#Totuusvapauttaa-kampanjalla puututaan seksuaaliseen häirintään kirkossa – "Kirkko ei ole ongelmattomampi yhteisö kuin muutkaan"

Joukko kirkon piirissä toimivia aktiiveja on aloittanut #Totuusvapauttaa-nimisen kampanjan, jonka tavoitteena on tuoda esiin kirkossa tapahtuvaa seksuaalista häirintää ja ahdistelua sekä rohkaista puuttumaan ongelmiin. Aktiivien mukaan kampanja on osa maailmanlaajuista #metoo-liikettä.

– Haluamme saavuttaa sen, että myös kirkon päättävissä elimissä tultaisiin tietoisiksi siitä, että kirkossakin tämä ongelma on. On myös paljon niitä, jotka eivät ole huomanneet ja heränneet siihen, ettei kirkko ole sen ongelmattomampi yhteisö kuin muutkaan, sanoo kampanjan aktiiveihin kuuluva Satu Lapinlampi Oulusta.

#Totuusvapauttaa-kampanjan verkkosivulta löytyy seksuaalisen häirinnän vastainen vetoomus. Vetoomuksen allekirjoittaneiden joukossa on myös arkkipiispaksi pyrkiviä ehdokkaita, ainakin teologian tohtoriHeli Inkinen, Espoon piispa Tapio Luoma sekä ruotsinkielisen Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström.

– On tärkeää, että tämä aihe nousee esiin. Toivottavasti saamme lopun tähän tai ainakin pienennettyä ongelmaa, sanoo piispa Vikström.

Ainakin juuri ruotsinkielisessä Porvoon hiippakunnassa on nimetty kaksi yhteyshenkilöä, mies ja nainen, joihin voi olla yhteydessä häirintätapauksissa. Kampanja-aktiivi Lapinlammen mukaan toiveena on, että tällainen yhteyshenkilöjärjestelmä voisi tulevaisuudessa olla käytössä jokaisessa hiippakunnassa.

#Totuusvapauttaa-kampanja toimii ruotsiksi nimellä #Sanningenbefriar ja saameksi nimellä #Duohtavuohtadahkafriidjan. Kampanja kertoo keräävänsä kotisivuilleen myös kertomuksia seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot