Mainos
Mainos

Troolarionnettomuus Pohjanlahdella - kaksi kalastajaa kateissa

Kahdesta Selkämerellä kadonneesta kalastajasta ei saatu havaintoja iltaan mennessä. Turun meripelastuskeskus etsi kalastajia runsaalla kalustolla koko päivän.

Etsijät löysivät erilaisia varusteita mm. kalalaatikoita, tynnyrin ja puulevyn, joiden epäillään olevan kateissa olevasta, ilmeisesti uponneesta Lea-troolarista. Nipsu-troolari löydettiin jo tänä aamuna 25 mailia Rauman majakalta luoteeseen. Troolarin moottori kävi ja sen tutka oli päällä, mutta kalastajasta ei ollut havaintoja. Nipsu hinattiin Porin Reposaareen, jossa poliisi tutki aluksen.

-Jos kalastajat olisivat olleet esimerkiksi pelastuslautalla, me olisimme tiistain etsinnöissä saaneet heistä havainnon. Jokainen tutkamaali tarkistettiin ja ne kaikki olivat muita troolareita, selvitti luutnantti Olli Nikkilä Turun meripelastuskeskuksesta etsintöjä.

Merkit viittaavat vahvasti siihen, että Nipsun kalastaja on mennyt auttamaan kalastuskumppaniaan Lea-troolariin. Tämän jälkeen Lea on ilmeisesti uponnut niin nopeasti, että miehet eivät ole ehtineet hälyyttää apua. Onnettomuus on ilmeisesti sattunut jo maanantain vastaisena yönä. Kalastajat olivat tilanneet auton noutamaan kaloja Reposaaren kalasatamaan maanantaiksi kello 12.00. Hälytys kalastajien katoamisesta tehtiin maanantaina vasta klo 19.00 jälkeen.

Yön ajaksi etsintöjä jäi jatkamaan Ruotsin rannikkovartioston vene. Meripelastuskeskus aikoo tutkia aluetta huomenna lentokoneella. Molemmat alukset on rekisteröity Kalajoella.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme