Mainos

TS: Koulukyytejä ajetaan yhä ilman alkolukkoja

Koululaisia ja päiväkotilaisia kuljetetaan takseissa yhä ilman alkolukkoa, vaikka laki pakollisesta alkolukosta astui voimaan elokuun alussa, kertoo Turun Sanomat.

Alkolukko tarkistaa kuljettajan ajokunnon hengitysilmasta ja estää ajon päihtyneenä. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin mukaan alkolukko on ehditty asentaa lähinnä säännöllisesti kyytejä ajaviin autoihin.

Kaikissa koulukyytejä tarjoavissa takseissa lukkoa ei kuitenkaan ole. Näin on ollut esimerkiksi silloin, kun kyydin tarve on ollut äkillinen ja satunnainen.

Taksiliiton ja Kuntaliiton mukaan tilapäisiä kuljetuksia on tehty muun muassa liikuntavammojen tai toisessa koulussa olevien uskontotuntien vuoksi.

Poliisi ei ole vielä iskenyt kovalla kädellä alkolukkojen puuttumiseen, mutta valvontaa mahdollisesti kiristetään syksyn aikana.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot