Mainos
Mainos

TS: Leuto loppuvuosi näkyy sähkölaskussa

Poikkeuksellisen leuto loppuvuosi on säästänyt monen lämmityskuluja, kirjoittaa Turun Sanomat. 

Valtion energia-alan asiantuntijayrityksestä Motivasta kerrotaan, että säästöä on tullut varsinkin etelässä. 

- Pohjois-Suomessa syys-joulukuun lämmitystarve on ollut arviolta noin 15 prosenttia keskimääräistä pienempi, kun taas Etelä-Suomessa on paikkakunnasta riippuen säästöä voinut tulla syys-joulukuun osalta parhaimmillaan jopa 30 prosenttia, Motivan asiantuntija Sami Seuna.  

Tiedot perustuvat Ilmatieteen laitoksen pitkällä aikavälillä keräämiin lämmitystarvelukutilastoihin. Luvulla kuvataan suhteellista lämmitysenergian kulutusta lämmitystavasta riippumatta. 

Säästö on tuntunut varsinkin sähkölämmitteisessä pientalossa. 20 000 kilowattitunnin kulutuksella säästöä on parhaimmillaan kertynyt syys-joulukuussa noin 150 euroa.   

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme