Mainos
Mainos

TT: Koulutus ei vastaa teollisuuden tarpeita

Suomalainen koulutusjärjestelmä on jäänyt teollisuuden kehityksestä jälkeen. Suurin puute on, ettei se enää pysty vastaamaan sähkö- ja elektroniikkateollisuuden työvoimatarpeisiin. TT julkaisi tänään loppuraportin tutkimushankkeesta "Teollisuuden henkilöstö- ja koulutustarve".

Lisää paineita koulutuksen uudistamiseen aiheuttavat entistä pienemmät ikäluokat, raportissa todetaan. Raporttia tekemässä oli edustajia opetusministeriöstä, kauppa- ja teollisuusministeriöstä sekä teollisuudesta. Johtajana toimi TT:n koulutuspolitiikasta vastaava johtaja Kari Purhonen.

Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden työvoimapulaa olisi korjattava ammattikorkeakouluissa rohkaisemalla opiskelijoita siirtymään sähköalan koulutukseen. Kaupan ja hallinnon koulutuksesta olisi kannustettava siirtymään tietojenkäsittelyn koulutukseen, raportissa todetaan. Sama muutos olisi toivottava myös yliopistoissa. Uutena oppilaitoksena olisi perustettava teollisuuden oma ammattikorkeakoulu, jossa esimerkiksi teknikoiden osaaminen nostetaan insinöörin tasolle.

Yrityksiä halutaan mukaan osallistumaan opetuksen kehittämiseen. Yrityksiä kehotetaan myös valistamaan nuoria teollisuuden monipuolisista työmahdollisuuksista. Työvoimapulaa helpottaisi myös, jos teknisten alojen korkeakoulututkintoja voisi suorittaa oppisopimuksella. Työvoimapoliittisen koulutuksen pitäisi painottua tietotekniikkaan, elektroniikkaan ja rakennusalan vaativiin ammatteihin, joissa nyt kärsitään työvoimapulasta.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme