Mainos
Mainos

Tuhansien kurkien laumat ihastuttavat Vaasassa

Lintujen syysmuutto alkaa olla komeimmillaan.

Erityisesti kurjet kerääntyvät nyt lähtemään etelän matkalleen.

Vilkkainta kurkien muutto on syyskuun loppupuolella, jolloin on mahdollista seurata jopa tuhansien kurkien muuttopuuhia.

Vaasan lähistölle Söderfjärdenin peltolakeuksille on kerääntynyt jo nyt tuhansia kurkia ruokailemaan ja lepäämään. Iltaisin kurjet lentävät suurina parvina yöpymään Vaasan saaristoon.

Kuluneella viikolla Söderfjärdenillä laskettiin olevan vajaat 3 000 kurkea, mutta niitä tulee koko ajan lisää. Kaksi vuotta sitten Söderfjärdenillä laskettiin yhden päivän aikana jopa 8000 kurkea.

Lintujärjestö Bird Life Suomen mukaan muista linnuista muun muassa peipot ja kyyhkyt lähtevät tämän kuun aikana.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme