Mainos
Mainos

Tuhkapilvi heikkenee - mutta vain tilapäisesti

Islannin Eyjafjallajökullin tulivuorenpurkaus näyttää satelliittikuvien perusteella jatkuvan edelleen.

Ilmatieteen laitoksen viimeisimpien leviämisennusteiden mukaan ilmavirtaukset kuljettivat tuhkapilveä Islannista aluksi etelään. Tuhkapitoisuus alenee tilapäisesti Skandinavian keskiosissa ja eteläisessä Suomessa. Tuhkaa on edelleen Pohjois-Suomen yllä jonkin verran.

Jos purkaus Islannissa jatkuu, Ilmatieteen laitoksen ennusteiden mukaan uusi tiheämpi tuhkapilvi saapuu Suomeen lännestä tiistaina. Lännenpuoleinen ilmavirtaus jatkuu viikon aikana. Purkauksen jatkuessa tuhkaa todennäköisesti kulkeutuu jatkossakin Skandinavian ja Keski-Euroopan pohjoisosiin.

Ilmatieteen laitoksen ilmanlaatuasemilla ei ole yön ja aamun aikana havaittu poikkeavia rikki- tai hiukkaspitoisuuksia. Jos terveysvaaraa ilmenisi, Ilmatieteen laitos reagoisi asiaan välittömästi ja yhdessä muiden viranomaisten kanssa varoittaisi asiasta.

Ilmatieteen laitos korostaa, että Islannin tulivuorenpurkauksesta ilmakehään päässeet hiukkaset ja rikkidioksidi eivät tällä hetkellä vaikuta maanpinnan läheisyydessä olevan hengitysilman laatuun Suomessa.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme