Mainos
Mainos

Tukes: Joka neljäs suomalainen aikoo ampua ilotulitusraketteja – laki määrää suojalasit päähän

Joka neljäs suomalainen aikoo ampua uutena vuotena ilotulitteita.   

16 prosenttia ilotulitteiden ampujista ei kuitenkaan aio käyttää suojalaseja, ja käyttöohjeisiin tutustuu vain kaksi kolmesta ilotulittajasta.

Arvio ilotulittajien määrästä käy ilmi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin joulunalusviikolla 2017 Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä, johon vastasi 1015 suomalaista.

Virasto muistuttaa, että suojalasien käyttö on lain mukaan pakollista ilotulitteiden ampujille ja niiden käyttöä suositellaan myös ilotulitusten katsojille.

Paukkujen suosio kasvaa 

Tukes on teettänyt vastaavat tutkimukset myös vuosina 2013 ja 2015. Tulosten perusteella ilotulittamisen suosio on neljän viime vuoden aikana jonkin verran lisääntynyt.

Vuonna 2013 ilotulitteita ilmoitti käyttävänsä joka viides, ja kaksi vuotta myöhemmin 22 prosenttia vastaajista.

Tämänvuotisten tulosten perusteella 25 prosenttia 15–79-vuotiaista suomalaisista ampuu ilotulitteita. Tutkimuksen mukaan seitsemän prosenttia suunnittelee hankkivansa ilotulitteita myös alaikäisille.

Viime vuodenvaiheessa ilotulitteet aiheuttivat yhteensä 12 sairaalahoitoa vaatinutta silmävammaa.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot