Mainos
Mainos

Tukholman rekkaisku pohdituttaa: ”Vanhemmalla kalustolla olisi voinut tulla pahempaa jälkeä”

Raskaiden ajoneuvojen kuljettajat pohtivat työturvallisuuttaan Tukholman rekkaiskun mainingeissa

Berliinin ja Tukholman iskut kun tehtiin kuljettajaltaan kaapatulla kuorma-autolla. Tukholman isku tehtiin kuorma-autolla, joka oli normaalilla jakelukierroksella purkamassa lastia. Myös joulukuisessa Berliinin iskussa tekoa varten kaapattiin työajossa ollut kuorma-auto.

Suomessa rekkamiehet miettivätkin nyt omaa työturvallisuuttaan. Kuljettaja tekee työtään usein yksin.

Uusimmissa kuorma-autoissa on kuitenkin jo nyt tekniikkaa, joka suojaa niin kuljettajaa kuin kadulla kulkijaa.

Uusissa autoissa on esimerkiksi törmäyksen estäjiä ja hälytyspainikkeita. Asiantuntija-arvioiden mukaan tämä uusi tekniikka vähensi Tukholman hyökkäyksen tuhovoimaa.

-Ilmeisesti tämä ajoneuvo oli niin uusi, että siinä oli etäisyystutkat, jotka pyrkivät estämään törmäyksen. Tutka on hidastanut auton etenemistä niin paljon kuin mekaniikka antaa myöten eikä ole päässyt syntymään niin pahaa jälkeä kuin olisi voinut tulla vanhemmalla kalustolla, pohtii kuljetusyrittäjä Harri Sandell.

Poliisi puolestaan pyrkii pysäyttämään tekijät jo ennen kuin varsinainen teko ehtii alkaakaan ennakkotiedustelun keinoin. Eikä kaikki ennakkotorjunta ole poliisityötä.

Mm. kaupunkisuunnittelulla pystytään ennakolta estämään tällaisia tapauksia. Kävelykatualueille voidaan rakentaa betonisia esteitä ja tehdä nostettavia ajoesteitä.

Tiukan paikan tullen poliisi voi pysäyttää jo liikkeessä olevan raskaan ajoneuvon voimakeinoin. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme