Mainos
Mainos

Tulipalo seurakunnan kesäkodissa – pelastuslaitos evakuoi saaresta 50–100 ihmistä

Jyväskylän Lehtisaaressa roihusi tänään tulipalo, kun saaressa ollut vanha hirsirakennus syttyi tuleen.

Tulipalon vuoksi saaresta jouduttiin evakuoimaan noin 50–100 ihmistä.

– Kenelläkään ei ollut tarkkaa tietoa ihmisten määrästä. Useampi veneellinen sieltä poimittiin pois, ja mukana oli ihmisiä kaikista ikäluokista pikkulapsesta vaariin, pelastuslaitokselta kerrotaan.

Saaressa sijaitsee seurakunnan ylläpitämä kesäkoti, jossa ihmiset olivat viettämässä päivää.

Palon alkuvaiheessa pelastuslaitoksella ei ollut tietoa, oliko joku jäänyt palavaan taloon. Lopulta kuitenkin selvisi, ettei kukaan vahingoittunut tapauksessa.

Palanut talo oli saaren päärakennus, joka tuhoutui täysin. Nyt käynnissä ovat jälkivartiointi- ja raivaustyöt. Lehtisaari, jossa palo tapahtui, on Tuomiojärven suurin saari. Se sijaitsee Viitaniemen edustalla Jyväskylän keskustan pohjoispuolella.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme