Mainos
Mainos

Tulipalopakkaset hellittämässä tältä erää: Katso 20 vuoden pakkasennätykset – hurjia lukuja!

Kuluvan talven pakkashuippu mitattiin varhain torstaiaamuna Muoniossa. Ilmatieteen laitoksen mukaan yhden aikaan aamulla mittari näytti 41,7 pakkasastetta. Uusia pakkashuippuja ei ole näkyvissä enää lähipäivinä.

Myös Sallassa lämpötila lähenteli keskiviikon ja torstain välisenä yöllä talven huippulukemaa. Sallassa mitattiin yöllä 41,4 astetta pakkasta.

Uusi kymmenluku avattiin jo keskiviikkoillasta, kun Muonion kirkonkylässä mitattiin iltaseitsemältä virallisen luvun mukaan 40,1 astetta pakkasta. 

MTV:n meteorologi Aleksi Jokela kertoo, että uusia huippuja ei enää lähipäivinä nähdä, vaan kylmin hetki sijoittui viime yöhön.

– Sää on nyt lauhtumassa. Tuuli kääntyy puhaltamaan lounaasta, mistä virtaa kosteaa ja lauhaa ilmaa meille, hän kertoo.

Ilmatieteen laitos on silti antanut nyt illalla koko maahan pakkasvaroituksen seuraavaksi vuorokaudeksi.

– Idässä voidaan vielä kokea sen alueen pakkashuippu. Lämpötila voi laskea siellä päin jopa yli 30 asteen vielä huomenna aamulla tai päivälläkin.

Sää lauhtuu Jokelan mukaan pohjoisesta sekä lännestä alkaen, ja huomenna ollaan jo huomattavasti lauhemmissa lukemissa. Pohjoisessa on jopa 20 astetta lämpimämpää verrattuna torstaihin, mutta etelässä perjantai on vielä melko kylmä päivä.

–20 pakkasasteen lukemia esiintyy yleisesti.

Myös ajoteillä kannattaa olla tarkkana. Jokelan mukaan perjantai-illasta alkaen tulevat lumisateet, joiden johdosta ajokeli on huono suuressa osassa maata.



Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot