Mainos

Tullin tehovalvonta: Useita epäillään viinan tuonnista myyntiin

Tullin tehovalvonnassa Helsingin satamissa on ilmennyt useita tapauksia, joissa on herännyt epäily alkoholin kaupallisesta tuonnista.

Tapaukset on toimitettu veroharkintaan Tullin valmisteverotusyksikköön.

Heinäkuussa otettiin käyttöön uudet ohjetasot alkoholin tuontiin, joiden ylittyessä alkoholin tuojan tulee antaa tullille lisäselvitys siitä, että tuotteet tulevat omaan käyttöön. Esimerkiksi oluen ohjetaso ylittyy 110 litrassa ja viinien 90 litrassa.

Tullin valvontaosaston valvontajohtaja Mikko Grönbergin mukaan valvonnassa määrä ei kuitenkaan ole ratkaiseva tekijä, vaan kokonaisuus ja käyttötarkoitus eli se, että juomat tulevat omaan käyttöön.

Jo heinäkuun alusta syyskuun loppuun ulottuvalla ajanjaksolla Tullissa huomattiin noin 60 alkoholituontia, joiden käyttötarkoitusta selvitellään. Selvittelyn kohteena on yhteensä 30000 litraa alkoholia.

Lokakuun alusta alkaneen tehokampanjan aikana paljastuneiden tapausten tarkkaa määrää ei vielä kerrota.

Tehovalvonnan tarkoituksena on ollut selvittää alkoholituonnin laajuutta ja ehkäistä tuontia kaupalliseen tarkoitukseen.

Valvonnassa Tulli on tarkastanut erityisesti henkilö- ja pakettiautoja ja puhuttanut niissä matkustavia.   

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot