Mainos
Mainos

Tuomarien välimiestoiminnan valvontaa halutaan tiukentaa

Välimiestehtäviä pohtinut toimikunta esittää, että tuomarit saisivat osallistua välimiesoikeuksiin vain hakemalla lupaa tapaus kerrallaan. Tuomioistuinten tulisi lisäksi harkita tuomareitten sivutoimia nykyistä huolellisemmin, ja tiedot sivutoimista pitäisi saada pääosin julkisiksi.

Välimiestoimikunnan mielestä ei ole perusteita sulkea tuomareita kokonaan välimiesoikeuksista, koska tämä on vakiintunut käytäntö kansainvälisessä kaupassa ja liiketoiminnassa. On myös Suomen edun kannalta tärkeää, että suomalainen yritys voi nimittää oikeuden jäseneksi suomalaisen tuomarin.

Toimikunnan selvityksen mukaan useimmissa läntisen Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa tuomarit voivat toimia välimiehinä. Ainoastaan Itävallassa ja Espanjassa kielto on ehdoton. Ranskassa vaaditaan välimieheksi ryhtymiseen lupa. Saksassa tuomarin pitää olla molempien osapuolten nimeämä.

Suomen kannalta olisi hyvä, jos välimieheksi valittu tuomari toimisi vain puheenjohtajana eikä toisen osapuolen asiamiehenä. Tehdyn kyselyn perusteella meillä asianlaita onkin näin.

Välimiehiä koskeva mietintö luovutettiin oikeusministeri Kari Häkämiehelle tänään. Toimikunnan puheenjohtaja on korkeimman oikeuden presidentti Olavi Heinonen.
(STT)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme