Mainos

Tuomioja: Irak-vuoto tutkittava pian

Ulkoministeri Erkki Tuomioja kiirehtii Irak-vuodon tutkintaa.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja toivoo, että ulkoministeriöstä tapahtunut Irak-raporttien vuoto tutkittaisiin pikaisesti. Tuomioja kirjoittaa Internet-sivuillaan pyytäneensä ulkoministeriön virkamiesjohtoa välittämään poliisille pyynnön, että tutkinnassa ei aikailtaisi. Hän sanoi reagoineensa asiaan kuultuaan, että poliisitutkinnan aikataulu ei olisi kovin kiireellinen.

- Asiasta vellova yleinen keskustelukin perustelee sitä, että tutkinta saadaan mahdollisimman pian päätökseen. Tämän olen todennut myös sisäministeri Kari Rajamäelle, kirjoittaa Tuomioja.

Tuomioja toteaa, että sekä laki että yleinen etu vaativat, että vuoto selvitetään, vaikka siitä ei olisikaan aiheutunut Suomen ulkosuhteille vahinkoa. Ulkoministeriö ei ole poliisin toimintaan tietenkään puuttunut, mutta on luovuttanut kaiken asiaan liittyvän aineiston poliisille ja on valmis antamaan kaiken tarvittavan virka-avun, kirjoittaa Tuomioja.

Helsingin rikospoliisi arvioi viikko sitten, että jutun tutkinta saattaa kestää kuukausia ja venyä alkusyksyyn.

Vuodetuissa raporteissa selostetaan silloisen pääministeri Paavo Lipposen ja presidentti George W. Bushin keskusteluja viime vuoden joulukuulta. Raportit päätyivät molempiin iltapäivälehtiin, mutta sanatarkoiksi väitettyjä otteita julkistettiin jo aikaisemmin silloisen oppositiojohtajan Anneli Jäätteenmäen

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot