Mainos

Tuomioja kritisoi Vanhasen tiedotusohjeita

Entisen ulkoministerin mukaan keskustelun tukahduttaminen voi ajaa hallituksen umpikujaan.

Kansanedustaja, entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) arvostelee pääministeri Matti Vanhasen ministereille antamia tiedotusohjeita.

Tuomioja kirjoittaa nettisivuillaan, että Vanhasen oppi tuntuu lähtevän siitä, että päätöksentekoa edeltävä keskustelu on pahasta, mutta päätösten arvostelu vapaata.

- Monipuoluehallitusten toimintakyvystä huolehtiminen on pääministerin legitiimi tehtävä, mutta avoimen keskustelun tukahduttaminen on myös tapa ajaa hallitukset umpikujaan, Tuomioja kirjoittaa.

Hän kuitenkin ymmärtää Vanhasen näkemystä siitä, että ministereiden tulisi pidättyä vastaamasta erilaisiin kyllä tai ei -kyselyihin.

- Harvat asiat ovat sillä tavoin pelkistettäviä, että rasti ruutuun -vastauksilla voisi korvata rationaalisen keskustelun ja harkinnan.

Tuomiojan mukaan hän ei itsekään ole vuosiin vastannut tällaisiin kyselyihin.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot